"Paljon hyvää ja muutama musta minuutti"

Suomen ja Tshekin valmentajat olivat yhtä mieltä siitä, että joukkueiden välinen EFT-avaus ratkesi toisessa erässä. Kumpikin myönsi myös pilke silmäkulmassa olleensa joukkueensa MM-valmistautumisen tilaan tyytyväisempi ennen ottelua kuin sen jälkeen.

– Pelissä oli paljon hyvää ja muutama musta minuutti, Suomen päävalmentaja Petri Kettunen tiivisti.
– Pelaajilla oli hyvä tunne ja asenne, mutta kuusi maalia omiin on ehdottomasti liikaa. Se kertoo, että paljon on vielä tekemistä ennen kisoja.
Lauantaina klo 19 Suomi kohtaa Hämeenlinnan Elenia Areenalla Petteri Nykyn, Samu Kuitusen ja Esa Jussilan valmentaman Sveitsin.
– Sveitsi pelasi tänään kaksi erittäin hyvää erää Ruotsia vastaan ja he taistelevat vahvasti yksi yhtä vastaan -tilanteissa. Niissä meidän on oltava vahvoja voittaaksemme, Kettunen sanoi.

Polvivamman jälkeen paluuta tekevä Tero Tiitu oli tyytyväinen kolmeen maaliinsa.
– Tuntui hyvältä onnistua heti ensimmäisessä loukkaantumisen jälkeisessä maaottelussa siinä, mitä minulta odotetaan. Fyysisesti olen jo täydessä iskussa, mutta pelituntumassa, pallonhallinnassa ja laukauksissa on vielä hakemista.

Tshekin valmentaja Zdenek Skruzny näki joukkueensa pelanneen kaksi hyvää erää, mutta toisessa oma peli hajosi.
– Mielestäni Suomen 3-4-kavennus ratkaisi ottelun. Kahden maalin johdossa pelaajamme alkoivat luulla ottelun olevan ohi ja alkoivat keskittyä hyökkäämiseen. Pelaajilla on menossa kauden raskain aika, ja moni saapui keskiviikon kokoontumiseen valmiiksi väsyneenä. Siksi yritimme lähteä pelaamaan tänään puolustuksen kautta, ja osan aikaa se toimikin.

Jaa artikkeli