Oulussa kauden kolmas tapahtumaottelu – teemana kiusaamisen kitkeminen

Miesten Salibandyliigan kauden kolmas tapahtumaottelu on vuorossa lauantaina 5.10., kun OLS kohtaa Kastellin monitoimitalossa sarjanousija Tiikerit. Ottelun teemana kiusaamisen ennaltaehkäisy.

Kuopiolainen Welhot avasi kautensa komeasti, kun seuran naisten ja miesten edustusjoukkueet kohtasivat Kuopio-Jyväskylä Battlessa paikallisvastustajansa O2-Jyväskylän ja Happeen Kuopion jäähallissa. Viime viikonloppuna Happee juhli 30-vuotista historiaansa pelaamalla SPV:tä vastaan niin ikään jäähalliolosuhteissa. Welhojen tapahtumassa yleisöä oli 1260 katsojaa ja Happee veti juhlaotteluunsa komeasti 2412 silmäparia.

Lauantaina Oulussa tempaistaan aina ajankohtaisella ja sitäkin puhuttelevammalla aiheella. OLS kiusaa vain kentällä -teemainen ottelu haluaa nostaa keskiöön kiusaamisen ennaltaehkäisyyn.

 – Meillä on isona organisaationa ja lasten liikuttajana vastuu. Sen takia haluamme teemaottelulla nostaa tämän asian isommin esille joukkueurheilun kontekstissa, OLS:n salibandyn lajivastaava ja miesten päävalmentaja Jani Lipsanen kertoo.

– Emme ole mikään irrallinen saareke, jossa ei kiusaamista tapahtuisi. Haluamme, että meillä on seuran sisällä teemaottelun kautta luonteva työkalu käydä keskustelua aiheen tiimoilta joukkueissamme.

Lipsasen mukaan kiusaamisella on nykyisin monet kasvot. Joukkueurheilussa se näkyy esimerkiksi siinä, että joku pelaajista jää ulkopuoliseksi ryhmästä ja kokee, etteivät joukkuekaverit arvosta.

– Puhutaanpa sitten aikuispelaajista, nuorista tai lapsista, hyvän joukkuehengen ja yhteenkuuluvuuden tunne ei tapahdu vain toivomalla. Se vaatii työtä.

– Tähän mennessä juniorijoukkueissa tehtyjen kyselyjen perusteella pelaajat kokevat pääasiassa, että he saavat olla joukkueissa omana itsenään ja että heistä on mukavaa saapua harjoituksiin. Mutta yksittäisetkin tapaukset, joissa näin ei ole, ovat liikaa. Haluamme, että meiltä kasvaa fiksuja pelaajia ja valmentajia, jotka osaavat ottaa muut huomioon ja pystyvät puhumaan keskenään vaikeistakin asioista ilman leimaantumisen pelkoa.

– Teemaottelun ympärille on rakennettu ohjelmaa, jossa edustusjoukkueen pelaajat vierailevat kouluissa ja Leijonaliiga-joukkueiden harjoituksissa. Lisäksi miesten kapteeni Mikko Saarnio on käynyt illastamassa kilpajoukkueiden kapteenien kanssa ja haastamassa nuoria kapteenin merkityksestä joukkuehengen ja joukkueen arvojen vaalijana, Lipsanen kertoo.

OLS Salibandy on lähes tuhannella rekisteröityneellä pelaajallaan merkittävä lasten ja nuorten liikuttaja Oulussa. Lipsasen mukaan kaikki OLS-juniorit pääsevät jäsenkortilla ilmaiseksi lauantaiseen, kuten muihinkin OLS:n miesten edustusjoukkueen peleihin. Viestiä tapahtumaottelusta on mennyt juniorijoukkueille ja vanhemmille paikan päälle saapumiseksi. Myös ottelun alkamisajankohtaa on rukattu tätä tukien.

– Tarkoituksena on, että oltaisiin yhtenäisenä keltaisena ryhmänä katsomossa. Yhteisöllisyys ja seuraan kuuluminen ovat tärkeitä arvoja meille, painottaa Jani Lipsanen.

Miesten Salibandyliigan ottelu OLS – Tiikerit lauantaina 5.10. klo 15, Kastellin monitoimitalo

Lue lisää Salibandyliigan tapahtumaotteluista.

Jani Lipsasen haastattelu pohjautuu pitkälti OLS:n verkkosivujen uutiseen.

Salibandyliigan tapahtumaottelut

Jaa artikkeli