Oma koira puraisi - viisi pistettä viime kauden seuraa vastaan!

Rauman SalBan Jasse Kuusisto kuritti vanhaa seuraansa neljällä maalilla ja yhdellä maalisyötöllä kun SalBa nousi Salibandyliigan pudotusviivan yläpuolelle voittaessaan kotonaan Kooveen 10-7.

Vieraat nousivat neljän maalin takaa kolmannessa erässä lukemiin 8-7, mutta sitten Jussi Tammen maali ja Jani Lehtoniemen illan kolmas osuma paketoivat pelin.

Liiganousija  M-Team otti kauden toisen voittonsa yllättäessään Lappeenrannassa NST:n maalein 5-3. Helsinkiläiset livahtivat johtoon jo ottelun kolmannella minuutilla ja kasvattivat eroa tasaisesti kolmanteen erään saakka. NST kavensi viimeisellä viisiminuuttisella kahdesti ilman maalivahtia muttei ehtinyt tasoihin saakka.

TPS haki Espoosta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa kaataessaan Indiansin 8-3. Kotijoukkue karkasi kymmenessä minuutissa 3-1-johtoon, mutta turkulaiset nousivat jo ennen ensimmäistä taukoa rinnalle ja toisessa erässä edelle. Henri Alho ja Janne Jaanus laukoivat TPS:lle kaksi maalia mieheen.

Happee johtaa sarjaa pisteen erolla ottelun enemmän pelanneeseen Classiciin. Kaksi pistettä koonnut Nokian KrP valahti tänään jumbopaikalle.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina Helsingissä ottelulla Viikingit – Happee.

Jaa artikkeli