Nokian KrP julkaisi kovia hankintoja

Uusia Näätiä ovat muun muassa maalivahti Miro Tuomala sekä Vili Liponen, Mikko Immonen ja Samuli Salomaa.

Salibandyliigassa puolivälieriin yltänyt Nokian KrP julkisti tänään kovia hankintoja ensi kaudeksi. Näätäpaitaan pukeutuvat muun muassa Happeesta siirtyvät Vili Liponen, Mikko Immonen ja maalivahti Miro Tuomala sekä Kooveen tehomies Samuli Salomaa.

Uudeksi ykkösmaalivahdiksi siirtyy Happeesta toissakaudella muunmuassa välierissä Näätiä vastaan loistanut Miro Tuomala. 1996-syntynyt Tuomala on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt voittaa nuorten maailmanmestaruuden, SM-kultaa, 2 SM-hopeaa sekä SM-pronssia. Näädissä Miron harteille on sälytetty ykkösmaalivahdin viittaa, jonka hän on enemmän kuin motivoitunut ottamaankin.

Puolustuspää muuttuu lopulta hieman enemmän, mitä haluttiinkaan, mutta nyt on uusilla nimillä mahdollisuus ottaa suurempaa roolia. Kokonaan uutena Näätänä puolustukseen saapuu Kooveessa liigakaudet pelannut Kirkkonummi Rangersin kasvatti Lauri Alkki. Vuonna 1996 syntynyt Alkki on pelannut neljän kauden aikana 93 liigaottelua ja tehnyt niissä tehot 9+21. Alkki on todella hyväjalkainen puolustaja, joka lähtee mielellään mukaan hyökkäyksiinkin.

Lisäksi yksi ulkopuolinen puolustaja on tehnyt Näätien kanssa ehdollisen sopimuksen, joka astuu voimaan, jos hän saa koulupaikan Tampereelta.

Hyökkäykseen tuli mukavasti uutta verta ja ratkaisuvoimaa. Hirvipaidan Näätäpaitaan vaihtavat Happeesta Vili Liponen ja Mikko Immonen. Kooveesta Samuli Salomaa sekä M-Teamista A-junioreiden playoffien pistepörssin voittanut Simo Paulaharju.

Vili Liponen on tähänastisen uransa pelannut Happee-paidassa, jossa saavutuksina 111 runkosarjaottelussa 33+34 tehopistettä, sekä 2 SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi. Liposen ehdottomia pelillisiä vahvuuksia ovat suunnanmuutokset ja pallolliset nousut maalille sekä monipuolisuus pelaajana ylipäätään.

Mikko Immonen on Koovee-taustainen 1994 syntynyt pelaaja, joka kaksi kautta sitten lähti Sveitsin Kloteniin ja palasi sieltä viime kaudeksi Suomeen ja Happeeseen hakemaan menestystä. Immosen pelilliset vahvuudet ovat hyökkäyspään viimeisellä kolmanneksella ja etenkin maalin lähettyvillä, jossa esimerkiksi ylivoimalla on nähty liigassa todella hienoja oivalluksia. Yhteensä Immonen on tehnyt liigassa 145 runkosarjaottelussa tehot 107+90.

Samuli Salomaa on pelannut koko uransa Koovee paidassa ja on aikaisemminkin ollut Näätien toivelistalla neuvotteluissa, mutta nyt vihdoin natsasi. Salomaa tuo ratkaisuvoimaa ja myös todella tärkeää johtajuutta koppiin, oltuaan muunmuassa Kooveen kapteenina viime kaudet. Salomaa on liigaurallaan tehnyt 179 ottelussa tehot 112+65. Mielenkiintoinen yksityiskohta Immosen ja Salomaan kohdalla on, että he ovat Kooveen liigahistorian kaksi tehokkainta pelaajaa, nimenomaan Koovee-paidassa pelatuissa liigaotteluissa.

Simo Paulaharju on todella mielenkiintoinen uusi pelaaja, joka on tuttu pelaaja Jarmo Härmälle ja Mikko Laaksolle M-Team ajalta. Paulaharjun viime kausi oli aika rikkonainen armeijavuoden takia, mutta keväällä hän syttyi liekkeihin A-junioreiden pudotuspeleissä, voittaen lopulta kevään isojen pelien pistepörssin 20 tehopisteellään. 99-syntyneellä Paulaharjulla on kokemusta myös miesten divarista kahden kauden ajalta, 32 divariottelussa on syntynyt tehot 24+13.

Uusien pelaajien lisäksi kesärinkiin on nostettu omista junioreista/akatemiasta muutama pelaaja sekä maalivahti Jesse Kanerva, joka siirtyi päättyneelle kaudelle Steelersistä Näätien riveihin.

Joukkueesta poistuu viime kaudesta seuraavat pelaajat, Valtteri Viitakoski käytti sopimuksessaan olevan ulkomaan option, mutta muilla pelaajilla loppuivat sopimukset: Arvid Vonk, Antti Kortetmaa, Mikko Repo, Aki Hietanen, Vertti Wigren, Tuukka Salo, Ville Kangasmäki ja Jere Oksanen. Näätäperhe toivottaa kaikille onnea tuleviin haasteisiin ja kiittää panoksesta seuran eteen.

Puolustukseen katsellaan vielä vahvistusta, mikäli sopiva pelaaja löytyy, mutta muuten joukkue on valmis ja motivoitunut tekemään kesällä hommia sarjan haasteisiin. Yhden puolustajan sopimus julkaistaan tosiaan, mikäli koulupaikka varmistuu kesällä Tampereelle.

Päävalmentaja Jarmo Härmän kommentit:
– Todella hienoa päästä aloittamaan uusi kausi hyvissäajoin, ryhmä koki aika isonkin muutoksen, mutta se ei välttämättä ole huono asia, kun kaksi edellistä kautta vedettiin käytännössä ilman kovin pitkää taukoa ja muutosta joukkueeseen eikä oikein pelillisestikään.
– Uudet pelaajat näyttävät motivoituneilta ja juuri meille oikeilta tyypeiltä, joten nyt aloitetaan rakentaa yhtenäistä ja sitoutunutta joukkuetta sekä mietitään juuri tälle ryhmälle sopiva Näätärock vol2.

Nokian KrP 2019-2020:

Maalivahdit

Jesse Kanerva
Sebastian Saariniemi
Miro Tuomala (Happee)

Kenttäpelaajat

Lauri Alkki (Koovee)
Emil Eklund
Tomas Estovirta
Joni Henttonen
Mikko Immonen (Happee)
Toni Jaakkola
Henri Johansson
Matti Koskela
Joonatan Kovanen
Morics Krumins
Mikko Laakso
Vili Liponen (Happee)
Elmo Luoto
Jere Mattila
Simo Paulaharju (M-Team)
Aleksi Peltola
Joona Rantala
Anton Roth
Micke Räikkönen (KrP jun)
Samuli Salomaa (Koovee)
Mikko Santanen
Sami Savolainen
Elias Siira
Oskari Tenho (KrP jun)
Pekka Väre
Roope Wickström (KrP jun)

Valmentajat:
Jarmo Härmä
Jaakko Inha
Mika Myllyniemi

Fysiikkavalmentaja:
Hannu Sassi

MV-valmentaja:
Jari Sorvali

Nokian KrP:n tiedotteesta
Kuva: Nokian KrP

Jaa artikkeli