Miehet ja U23-joukkue yhteiselle maajoukkueleirille – he ovat mukana

Miesten ja alle 23-vuotiaiden maajoukkuevalmentajat ovat valinneet pelaajat 29.5.-1.6. pidettävälle yhteiselle leirille.

Kaikkiaan Eerikkilän urheiluopistolle saapuu 44 pelaajaa, joista puolet on nimetty miesten leirivahvuuteen ja puolet U23-vahvuuteen. Pelaajavalinnat on tehty tiiviissä yhteistyössä miesten ja U23-valmennuksen kesken ja leirin ohjelma on käytännössä sama molemmille joukkueille.  

Päävalmentaja Petteri Nykky liputtaa yhteisleirin puolesta.
– Se on ehdottomasti hyvä asia. Näin saadaan lähelle niitä pelaajia, jotka ovat lähellä miesten maajoukkuetta ja samalla parempi sisältö leirille, kun voidaan peluuttaa joukkueita vastakkain.

– U23-leirillle valituille kyseessä on signaali hyvin tehdystä työstä. Nämä ovat niitä kavereita, joista toivotaan jatkumoa miesten maajoukkueeseen viimeistään MM2020-kotikisoja ajatellen ja toki sen jälkeiseen aikaan, kertoo puolestaan U23-päävalmentaja Lasse Eriksson.
 
Miehillä kyseessä on MM-vuosi, joka huipentuu Prahan MM-areenalle joulukuussa. Miesten osalta kesä käsittää kolme leiriä. Tärkeitä etappeja ennen MM-kisoja ovat 3-maan turnaus Tshekissä syyskuun alussa ja EFT-turnaus Ruotsissa lokakuussa. Marraskuussa edessä on jo perinteeksi muodostunut lämpöleiri etelän auringossa.

Kesän ensimmäinen miesten leiriryhmä koostuu pitkälti huhtikuun EFT-turnaukseen osallistuneesta joukkueesta. EFT-joukkueen ulkopuolelta kutsun on saanut Classicin Jussi Piha. Mukana on myös Superfinaalissa jalkansa loukannut Peter Kotilainen.

Petteri Nykky siirtyi kokopäiväiseksi miesten maajoukkueen valmentajaksi toukokuun alussa hänen sopimuksensa päätyttyä Classicin kanssa. Miten kokopäiväisyys on näkynyt työssäsi tähän mennessä?
– Sitä on vielä aikaista sanoa, mutta pyrin saamaan lisää mahdollisuuksia pelaajien harjoitteluun. Nyt on noin 200 päivää MM-kisoihin ja kartoitan, kuinka pelaajat pystyisivät panostamaan harjoitteluun vielä enemmän. On selvää, että arkitekemisen tasoa pitää saada korkeammalle tasolle. Siitä olen tällä hetkellä kiinnostuneempi kuin maajoukkueleirien ohjelmasta, päävalmentaja väläyttää.

Yhteisleiri alkaa uuden testauspatteriston mukaisilla kuntotesteillä.
– Niiden perusteella tehdään sitten johtopäätöksiä. Jos halutaan pärjätä joulukuussa, niin meidän pitää olla myös fyysisesti paras. Tulosten perusteella voimme arvioida minkälaisia nosteita pitää saada aikaan. Tähän puoleen ehtii vielä vaikuttamaan, mutta se edellyttää, että ajatus jalkautuu pelaajien aivoihin. Jos arjen harjoittelu toimii, niin sen seurauksena voi tulla jonkin sortin menestystäkin. Toki leireillä pitää saada iskostettua se iso kuva, jota haemme, Nykky taustoittaa.

Kesän leiritys on Nykyn termiä käyttäen työhönottohaastattelujen aikaa. Suven kuluessa seulotaan sopivimmat pelaajat maajoukkueen pelitapaan joulukuuta silmällä pitäen.
– Ensimmäisen leirin jälkeen olemme jo hiukan viisaampia tämän suhteen, mutta en sulje pois mahdollisuutta, etteikö MM-koneeseen ehtisi mukaan leirin ulkopuoleltakin. Ja seuraavalla leirillä on jälleen uusia kasvoja, päävalmentaja kertoo.

Maalivahteja yhteisleirillä on neljä, mistä johtuen torjujia ei ole nimettyinä lainkaan U23-leirivahvuuteen. Vanhimman ikäluokkamaajoukkueen leirilistassa on mukana myös yli 23-vuotiaita, kuten 1993-syntyneet Miko Kailiala ja Jesperi Lindfors. U23-maajoukkueen päätapahtuma on opiskelijoiden MM-kisat kesäkuussa. Opiskelija-MM:ssä pelaajan yläikäraja on 25 vuotta ja edellytyksenä opiskelupaikka tai valmistuminen kisoja edeltävänä vuonna. Suomen joukkue OMM-kisoihin julkaistaan tuonnempana.

Miehet    
Maalivahdit    
Joonas Kaltiainen   Esport Oilers
Eero Kosonen   SPV
Pyry Luukkonen   TPS
Lassi Toriseva   Classic
     
Kenttäpelaajat    
Sami Johansson   Classic
Jonne Junkkarinen   Happee
Valtteri Kainulainen   Indians
Lauri Kapanen   EräViikingit
Juha Kivilehto   Classic
Peter Kotilainen   Happee
Jani Kukkola   EräViikingit
Janne Lamminen   Classic
Ville Lastikka   Steelers
Jami Manninen   Happee
Jussi Piha   Classic
Joonas Pylsy   Classic
Eemeli Salin   Classic
Nico Salo   FC Helsingborg (SWE)
Krister Savonen   Classic
Lauri Stenfors   TPS
Ilari Talvitie   Esport Oilers
Tatu Väänänen   SV Wiler-Ersigen (SUI)
     
Miehet U23    
Kenttäpelaajat    
Tuure Ailio 1997 LASB
Atte Eronen 1995 Classic
Heikki Iiskola 1998 Esport Oilers
Eero Jalo 1998 TPS
Ossi Jalonen 1995 EräViikingit
Marko Juselius 1995 EräViikingit
Perttu Järvinen 1998 EräViikingit
Miko Kailiala 1993 TPS
Justus Kainulainen 1999 Esport Oilers
Rasmus Kainulainen 1997 LASB
Olli Kinnunen 1996 TPS
Perttu Koljonen 1995 LASB
Mikko Laakso  1998 Nokian KrP
Joel Lahti 1995 Happee
Olli Laine 1996 TPS
Jesperi Lindfros 1993 Esport Oilers
Markus Markkola 1995 Esport Oilers
Eetu Sikkinen 1997 Classic
Juho Sorri 1996 TPS
Kevin Söderling 1996 Sirius (SWE)
Eemil Ukkonen 1996 Happee
Matias Veikkola 1995 SPV

Miesten maajoukkueen loppuvuoden tapahtumat
29.5.-1.6. kesäleiri 1., Eerikkilä
18.-20.6. kesäleiri 2., Eerikkilä
26.-28.7. kesäleiri 3., Eerikkilä
1.-2.9., 3-maan turnaus, Tshekki (FIN, CZE, SUI)
19.-21.10. EFT, Ruotsi
19.11 alkaen MM-viimeistelyleiri
1.-9.12. MM-kisat, Tshekki

MU23-tapahtumat
29.5.-1.6. kesäleiri, Eerikkilä
25.-30.6. opiskelijoiden MM-kisat, Puola/Lodz

Kuva vuoden 2017 kesäleiriltä.

Jaa artikkeli