Maajoukkuesalibandya ensi kertaa Salossa - naisten kolmen maan turnaus syyskuussa

Salibandyliitto ja Salon Palloilijat järjestävät naisten salibandymaaottelut Salohallissa syyskuussa. Vastaansa MM-kisoihin valmistautuva Suomi saa Sveitsin ja Tshekin.

Salossa tehdään pienimuotoista historiaa syyskuussa, sillä siellä ei ole aiemmin pelattu salibandymaaotteluita. Salohallissa Suomi kohtaa Sveitsin perjantaina 6.9. ja sunnuntaina 8.9. Tshekin. Tshekki ja Sveitsi pelaavat ottelunsa lauantaina 7.9. Eerikkilän Urheiluopistossa, jonne kaikki joukkueet majoittuvat myös tapahtuman ajaksi.

Syyskuun maaottelut ovat tärkeä etappi joukkueille matkalla kohti joulukuussa Sveitsin Neuchatelissa pelattavia maailmanmestaruuskisoja, jonne Suomi lähtee hakemaan revanssia hävittyään kaksi viimeisintä MM-finaalia Ruotsille rangaistuslaukauksin.

– Salossa pelattava turnaus on erittäin tärkeä tapahtuma meille. Näemme kesän jälkeen missä joukkueena mennään. Tämän turneen jälkeen on enää yksi paikka (lokakuun EFT-turnaus Tshekissä) harjoitella kuvioita. Ja onhan tämä myös pelaajille hyvä näytön paikka, siitä se MM-kisajoukkue alkaa sitten muodostumaan, kertoo naisten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurronen.

– Olen myös tyytyväinen pelipaikkaan Salossa. Se mahdollistaa meille leireilyn Eerikkilässä ”päämajassamme”, mikä helpottaa leirin organisointia ja nostaa laatua.

Salon tapahtuma järjestetään tiiviissä yhteistyössä Salon Palloilijoiden salibandyjaoston kanssa.

– Tärkein tavoitteemme on järjestää tapahtuma, josta paikallinen yhteistyöseura voi jälkeenpäin todeta olevansa tyytyväinen. Toivottavasti tapahtuma tuo buustia paikalliselle salibandylle, erityisesti tyttöpuolella, kertoo tapahtumasta vastaava Salibandyliiton tapahtumien ja fanikulttuurin kehityspäällikkö Janne Bruun.

Perjantain ja lauantain maaotteluiden lisäksi Salohallissa järjestetään lauantaina tyttösalibandyturnaus ja paljon muuta oheistapahtumaa.

Maaottelutapahtuman lipunmyynti käynnistyy Salon Palloilijoiden ennakkolipunmyynnillä lauantaina 4.5., jolloin seura ja laji ovat esillä toritapahtumassa Salossa.

Seuralla on tapahtuman yhteydessä mahdollisuus kokemuksen karttumisen lisäksi myös varainhankintaan. Seuralle maksetaan järjestelyistä talkookorvaus, minkä lisäksi pääsylippu- ja yritysmyynnistä seuralle tuloutetaan myyntiprovisio.

– Kannustankin salolaisia tukemaan seuratoimintaa hankkimalla liput jo hyvissä ajoin seuramyynnin kautta ja sitä kautta tukemaan lasten ja nuorten liikkumista Salonseudulla, Bruun avaa järjestelyjen yhteistyötä.

Salohalliin asennetaan tapahtuman ajaksi Taraflex-pelimatto, jolla juniorit pääsevät pelaamaan myös lauantain tapahtumissa.

Tapahtumatiedot
Ajankohta: 6.-8.9.2019
Paikka: Salohalli, Salo ja Eerikkilän Urheiluopisto
Osallistuvat joukkueet: Suomi, Sveitsi ja Tshekki (naisten maajoukkueet)

Otteluaikataulu*:
Perjantai 6.9. 18:30 Suomi – Sveitsi (Salohalli, Salo)
Lauantai 7.9. 14:30 Sveitsi – Tshekki (Eerikkilän Urheiluopisto)
Sunnuntai 8.9. 11:30 Suomi – Tshekki (Salohalli, Salo)
*Otteluaikataulu vielä alustava – pienet muutokset mahdollisia

Tapahtumasivulle tästä.

Pääsyliput
Pääsylippujen ennakkomyynti alkaa 4.5. Salon Palloilijoiden salibandyjaoston toimesta.

Kahden päivän ennakkoliput aikuisilta 15€/kpl ja lapsilta 8€/kpl.

Lipputuloja ohjataan SalPan lajijaoston toimintaan.

Lisätiedot tapahtumasta
Janne Bruun, tapahtuman johtaja, 0400 529 036, janne.bruun(at)salibandy.fi
Sini Lundgren, Salon Palloilijat, 044 337 1377, sini.lundgren(at)gmail.com

Jaa artikkeli