Kuuden maalin Manninen johti Happeen Koovee-murskajaisia

Mestari Happeen hyökkääjä Jami Manninen nousi Salibandyliiga keskiviikkoillan hahmoksi kun hän pommitti peräti kuusi maalia ja syötti kaksi Happeen murskatessa kotonaan Tampereen Kooveen 15-5.

Happee ratkaisi illan ottelun jo avauserässä, jonka se vei 4-1 Mannisen lauottua illan ensimmäisensä juuri 4-1-osumassa. Toisessa erässä maajoukkuehyökkääjä Manninen iski kahdesti ja kolmannessa vielä kolmesti.

Oilers Espoosta nappasi kauden toisen voittonsa kaataessaan vieraskentällä Tapanilan Erän 7-5. Lauri Kapanen iski vielä kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua Erän 5-4-johtoon, mutta sitten otti ohjat Oilersin Ilari Talvitie. Hänen mailastaan syntyi ajassa 53.59 tasoitus, kolme minuuttia ennen summeria ylivoimalla voittomaali ja vielä pelin viimeisellä sekunnilla tyhjiin espoolaisten seitsemäs osuma.

Westend Indians ja Nokian KrP pelasivat Espoossa vasta kauden avausottelunsa, ja viiden minuutin jatkoajankin kestänyt 6-6-tasapeli nosti molemmat heti pisteille. Nokia johti peliä kahdesti ja neljä minuuttia ennen loppua livahti edelle Indians. Nokian Johannes Jokisen tasoitus ajassa 58.18 jäi kuitenkin illan viimeiseksi onnistumiseksi.

Salibandyliiga jatkuu perjantaina otteluilla Happee – OLS ja Oilers – TPS.

Jaa artikkeli