Konkarit kouluttivat tulokasta kovalla kädellä

Salibandyliigan tulokas SalBa Raumalta on johtanut kauden jokaista otteluaan, vaikka viidellä yrittämällä on tullut vasta yksi voitto. Tänään SalBa rakensi viime kevään finalisti Classicia vastaan puoleen peliin 5-1-johdon mutta taipui lopulta dramaattisesti 5-6.

Illan ratkaisu syntyi kirvelevästi kun SalBa pääsi kolme minuuttia ennen loppua yrittämään voitto-osumaa  ylivoimalla Classicin noustua tasalukemiin 5-5. Tulokasta koulutettiin kuitenkin kovalla kädellä, sillä kokenut Mika Savolainen vapautti toisen kokeneen ketun Lassi Vänttisen alivoimalla karkuun ja nostamaan ratkaisun.

Hattutempun laukonut Markus Kulmala, 1+2 merkkauttanut Sami Johansson ja 1+1 tehnyt Lassi Vänttinen (arkistokuvassa) olivat Classicin tehomiehet. Janne Hyvönen laukoi rangaistuslaukauksesta SalBan neljännen maalin ja syötti kaksi osumaa.

– Ei kolmas erä vielä ihan säkenöivää peliä ollut meiltä, mutta sitä täytyy arvostaa, että vaikeassa tilanteessa pidettiin pää kylmänä, Classicin valmentaja Jarkko Rantala kiitti.
– Nousumme ei ollut mikään huikea hetken kiri, eikä SalBa mitenkään romahtanut, vaan me jaksoimme tehdä töitä takaa-ajajana viimeiset 27 minuuttia.

– Meiltä hyvää vääntöä kaksi ensimmäistä erää. Olimme tänään hyviä, mutta jälleen tuli tappio. Ei nyt oikein osaa pukea ajatuksia sanoiksi, ei varsinkaan illan tuomaripelistä. Ehkä Classic sitten ansaitsi voittonsa, kun tulostaululla niin lukee, SalBan tehomies Hyvönen pohti.

Salibandyliiga jatkuu perjantaina ottelulla Tapanilan Erä – NST.

Jaa artikkeli