Kaikki naisten MM-kisat kentän laidalta seurannut Mika Hilska arvioi Neuchatelissa tähän mennessä näkemäänsä.
Neuchatelin MM-kisojen alkusarja on paketissa, ja Suomi lähtee pudotuspeleihin lohkokakkosena hävittyään kärkiottelun Sveitsille. Jos jatko-ottelut etenevät ilman yllätyksiä, kohtaa Suomi välierässä maailmanmestari Ruotsin.
”Suomella on näköjään ollut tähän mennessä kaksi tietä naisten maailmanmestaruuteen”, päävalmentaja Lasse Kurronen pakinoi Sveitsi-ottelun jälkeen. ”Joko Ruotsin kaataminen välierässä tai sitten valmentajan vaihtaminen kesken kisojen”.
Kurronen ei kertonut, kumpaa pitää parempana, mutta toista veikkaan.
Salibandyn MM-kisoissa Suomen joukkueilla on perinteinen polku, jota niiden ”kuuluu” kulkea. Alkulohkossa kumoon pari huonoa vastustajaa ja kärkipelissä yksi kova, sitten puolivaloilla jatkoon puolivälierästä, semifinaalissa voitto Tshekistä tai Sveitsistä ja finaalihuipennus Ruotsia vastaan.
Tai sitten on se toinen mutkikkaampi polku, jolla joukkue nyt on.
Suomi on itse asiassa jo neljästi aikaisemmin kulkenut sen toisen polun ja kohdannut Ruotsin naisten MM-välierissä.
Borlängessä 1999 sen aiheutti alkusarjan notkahdus Norjalle, mutta tuloksena olikin välierävoitto rankkareilla ja lopulta MM-kulta.
Sveitsissä 2003 asetelman keikautti Ruotsin alkusarjatappio Norjalle (!). Välierässä Suomi johti Ruotsia vastaan 28 minuutin jälkeen 4-0 hävitäkseen sitten karmaisevasti 4-5.
Singaporessa 2005 Suomi hävisi alkusarjassa Sveitsille ja voitti Ruotsin välierässä mutta kaikkien aikojen kovin Sveitsi oli finaalissa uudelleen parempi.
Västeråsissa 2009 Suomi hävisi alkulohkossa Sveitsille ja oli välierässä Ruotsia vastaan vastaantulija. Innebandymagazinetin toimittajat puistelivat päitään, kun ennen semifinaalia arvioin Ruotsin voittavan 10-2 ja nostivat illan päätteeksi veikkauksen etusivulleen ottelun päätyttyä juurikin niihin lukemiin.
Viidesti (1997, 2007, 2011, 2015 ja 2017) Suomi on edennyt tappioitta loppuotteluun saakka ja vain kerran MM-historiassa eli – kyllä vain – 2001 Latviassa voittanut turnauksen kaikki ottelunsa.
Sunnuntain Sveitsi-tappion aikana ja jälkeen oli mielenkiintoista seurata verkosta, millaisia syitä ja tekijöitä ottelua katsoneet tulokseen löysivät. Kirkkaat valot ja kova meteli, juoksussa pärjäämättömyys, vastustajan hurmos, henkilökohtaiset virheet, liian kokematon joukkue, pelin rakenteet, väärät pelaajavalinnat… ja sokerina pohjalla tietenkin valmentajien tekemiset ja tekemättä jättämiset. Mielenkiintoisimmasta päästä oli Perttu Kytöhongan Twitterissä linkkaama Complex floorball -oppitunti prässin purkamisesta, joka sai minut miettimään, kuinka selvä asia se huippupelaajille on tai pitäisi olla.
Pelin edetessä tahtovat aivot rakentaa äärettömästä määrästä asioita loogisen oloisen tarinan, ja niin minunkin korvieni väli Suomen ja Sveitsin mittelöstä. Siinä Sveitsi lähti peliin altavastaajana, mutta kaikki keikahti, kun Suomi tuhri alun huippupaikkansa ja Sveitsin onnistumiset, Suomen pienet virheet ja hyppysellinen sattuman taikapölyä siirsivät Sveitsin kahden maalin johtoon. Sen jälkeen punainen joukkue kasvoi puoli metriä ja vei peliä yleisön pauhun kantamana samalla kun Suomi alkoi kiirehtiä, hätäillä ja oikoa kuvioissaan. Vääriä ratkaisuja pallon kanssa, epäonnistuneita syöttöjä, pomppivia syötön vastaanottoja ja silkkoja huteja tilanteissa, jollaisissa olen nähnyt samojen pelaajien kymmeniä ja satoja kertoja onnistuvan ilman haparointia.
Pelaajien kokemattomuus ei käy selitykseksi, sillä eniten poissa omalta tasoltaan olivat juuri joukkueen tähdet, jotka ovat pelanneet isompiakin pelejä isommillakin areenoilla kirkkaammissakin valoissa ja kovemmassakin metelissä. Ja lohdullisesti samalla ne, jotka varmimmin kyllä taas palaavat omalle hyvälle tasolleen.
Pallopeleissä on rakenteiden lisäksi mielenkiintoista, mitä ihmisten aivoissa tapahtuu, ja Sveitsi-pelin jälkeen mietityttikin eniten, mikä valmistautumisessa otteluun ja sen kulussa sai joukkueen pelaamaan alle taitojensa, kunnes ote lopussa löytyi vastustajan karattua jo kauas. Jos turnaus ei olisi kesken ja tuntisin pelaajia paremmin, kiinnostaisi tietää, mitä he ottelutilanteessa ajattelivat ja tunsivat. Arvokasta oppia ja kokemusta sunnuntaina ainakin oli tarjolla, ehkä jopa paljon enemmän kuin rutiinivoitto olisi antanut.
Joka tapauksessa asetelma joukkueen toisella polulla on nyt se sama, joka on sanottu ääneen yhtä lailla niin 1999, 2003 ja 2005 kuin myös 2009. Eli kun tavoitteena on mestaruus, pitää kaikki pudotuspelit voittaa, ja sikäli on se ja sama, kuka missäkin kohdin tulee vastaan.
Ja kylmä suihku oli parempi ottaa nyt kuin vaikkapa välierässä.
Mika Hilska
Kuvat: Ville Vuorinen