Kaksituhatluvun pelaajat loistivat Sveitsiä vastaan

Eilen rangaistuslaukauksilla 5-6 Tshekille hävinnyt Suomen ikäluokkamaajoukkue nappasi täyden kolmen pisteen potin tänään Sveitsiä vastaan luvuin 5-2. Ottelussa maalien makuun pääsivät joukkueen 2000-syntyneet keltanokat Taru Nordman ja Matilda Lindström.

Ensin ehti nimensä historiankirjoihin merkkauttaa Nordman ajassa 1.11.

– Sellainen räkämaalihan se oli. Pallo kimposi tolpasta ja pääsin siitä sitten iskemään sisään, M-Teamia edustava Taru Nordman toteaa vaatimattomana.

Lindströmin osuma syntyi nopean hyökkäyksen päätteeksi. Pallo ranteella sveitsiläisvahdin jalkojen välistä matalana sisään. Se jäi lopulta voittomaaliksi ja Lindström palkittiin myös Suomen parhaana pelaajana ja pääsi hakemaan palkintonsa jääkiekkoguru Erkka Westerlundin kädestä.

– Olin vapaana ja sain syötön. En oikein ehtinyt miettimään ratkaisua. Se oli sellainen ”dålig mål” ruotsia pääkielenään puhuva nuorukainen myhäilee.

Sveitsi kipusi kolmen maalin takaa vielä 3-2:een, mutta sitten puolustaja Trine Sällström kiskaisi takakulmaan ja Jenna Ruokostenpohja sai viimeistellä loppuluvut.

Päävalmentaja Jukka Kouvalainen veti ottelun yhteen napakasti.

– Eka erä oli hyvä, toisessa passivoiduttiin ja kolmannessa Sveitsi nosti odotetusti prässiä, mutta kestettiin. Tehtiin itselle ottelu vaikeaksi. Paikkoja olisi ollut lisäosumiinkin, pari kertaa taisi kolista tolpista ulos. 

EuroFloorball Tour 6.-8.11.Tampere Areena
Alle 19-vuotiaat tytöt (Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki)

7.11. Suomi – Sveitsi 5-2 (2-0, 1-1, 2-1)

1. erä: 1.11 Taru Nordman (Ellinora Huotari) 1-0, 12.48 Mia Vallenius (Daniela Westerlund) 2-0 yv.

2. erä: 21.56 Matilda Lindström (Anniina Levälampi) 3-0, 29.23 Carola Kuhn 3-1.

3. erä: 47.44 Isabelle Gerig (Andrea Wildermuth) 3-2, 51.58 Trine Sällström 4-2, 57.11 Jenna Ruokostenpohja (Anna Puolakka) 5-2.

Torjunnat: Teea Lehikoinen, Suomi: 3 + 1 + 3 = 7 ja Fabienne Brenner, Sveitsi: 6 + 6 + 7 = 19

Jäähyt: Suomi 0 min, Sveitsi 4 min

Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki.

Yleisöä: 271.

Suomen parhaana palkittiin Matilda Lindström.

Jaa artikkeli