Kaksi komeaa maalia: Supersankarin paluusta täysosuma

Tero Tiitun paluu Salibandyliigaan tänään Pasilan Urheiluhallissa Helsingissä oli täysosuma. Salibandyn supersankari pommitti Viikinkien 8-3-voitossa kaksi palloa Nokian verkkoon ja viiletti tutussa kaukalossa kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

tiitu_4.jpg– No ei siellä niin tuttuja kavereita ollut kun pelasi kolmen turkulaisen ja yhden granilaisen kanssa, Tiitu yritti pilke silmäkulmassa ennen kun vakavoitui.
– Ei vaiskaan, toki tuttuja äijiä ja tuttu miljöö, mutta joka joukkueella tietysti omat rutiininsa. Lämmittelyt ja peliin valmistautuminen olivat erilaisia kuin viime kaudella Falunissa, ja olihan tässä sopimukseni julkistamista ja muuta seremoniaa. Ne piti toki hoitaa ammattimaiseen tapaan tyylikkäästi mutta niin, ettei keskittyminen irtoa itse pelistä.
Tuttua paikkaa pukukopissa ei edes SSV-paidassa paljon saavuttaneelle ollut enää jäljellä.
– Itse asiassa pojat olivat kesän aikana rakentaneet koppiin omat loosit kaikille, mikä on pieni mutta iso juttu. Itse tein sopimuksen niin myöhään, että loosia ei enää riittänyt vaan irtopenkillä seinän vieressä ollaan.

Tiitu on treenannut Viikinkien kanssa jo elokuun alusta, mutta varsinainen sopimuksen allekirjoittaminen venyi tähän iltapäivään asti.
– Toki jo pidemmän aikaa oli ollut mielessä, että tämä voisi olla se vuosi kun haluan palata. ”Kurrelle” sanoin, että hoidan kyllä itseni kuntoon vaikkei sopimusta vielä olisikaan, ja lopulta vielä vaadittiin Ruotsin päässä muutama viikko diskuteerausta ennen kuin Falun suostui laittamaan nimen alle siirtopaperiin.
tiitu_3.jpgIso osa paluussa oli loppusuoralla olevilla opinnoilla. Tiitun valmistuminen niin Kauppakorkeakoulusta kuin Teknillisestä korkeakoulustakin on enää viimeisiä piirtoja vailla.
– Toisesta tutkinnosta on lopputyö tehtynä ja toisesta aluillaan, ja nyt hommien saaminen kansiin vaatii läsnäoloa. Pyrin ottamaan paperit ulos toisesta tutkinnosta varmaankin vielä syksyn aikana ja toisesta keväällä, Tiitu kertoi ja kumartui piirtämään nimikirjoituksia vieressä silmät loistaen jonottavien juniorien paperilappuihin, salibandypalloihin ja mailojen lapoihin.

Viikinkien ja Tero Tiitun oma tämän iltapäivän esitys saivat ”Mieheltä” hyväksytyn arvosanan.
– Tasapainoinen esitys kolmella kentällä, kukaan ei ihan loistanut muttei pettänytkään, mikä lupaa hyvää jatkoon. Alusssa päästettiin pari turhaa maalia, mutta muuten saatiin pidettyä palloa ja luotua paikkoja. Kun yhteispeliä ei ole alla vielä kovin paljon, ne viimeiset suoritukset, joista luodaan maalipaikka tai tehdään maali, olivat vielä vähän ruosteessa. Kentällisen pakka pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja siinä kelpasi pyöriä mukana, Niclas Meyerin ja Miko Kailialan rinnalla Mikael Lax ja Lauri Stenfors trion takana pelannut Tiitu kiitti.
– Paikkoja olisi ollut tehdä pai lisääkin, mutta niistä vielä saatu. Kausi on kuitenkin pitkä, ja tarkoitus on pelata sen paras peli 16. huhtikuuta Superfinaalissa.

tiitu_2.jpgTiitu ei yhden pelin perusteella lähtenyt arvioimaan tämän päivän Salibandyliigaa, mutta muutaman huomion hän ehti jo tehdä.
– Samantyyppistä kuin Ruotsissa eli taitoa on. Kaukalossa ei voi vatuloida tai taitava vastustaja iskee äkkiä vastaan ja maaleja niin kuin Nokia meille tänään. Olen ymmärtänyt, että kärki on leveä ja tasainen eli ainakin kuusi joukkuetta voi voittaa mestaruuden. SPV, Happee, me, Erä, Oilers ja Classic nyt ainakin. Lopulta ratkaisee, kuka saa laivan vietyä oikeaan suuntaan ja on 16.4. henkisesti vireimmillään. Meillä ainakin on kolme tasaista kenttää ja totutusti SSV:ssä on hyvä fiilis ja treenikulttuuri. Tämä on hyvä paikka olla.

Salibandyliiga voi kiitellä hyvää onneaan kun suurimmista nimistä esimerkiksi Tiitu, Mika Kohonen, Harri Forsten ja Markus Bollström kiitävät taas liigakaukaloissa.
– Ja Nykky, Tiitu muisti heti lisätä.
– Osa on toki sattumaa kun jokaisella on tietysti omat syynsä, mutta on mukana liigan houkuttelevuuttakin. Tosi monessa seurassa on nyt positiivinen vipinä liittoa ja liigaa myöten, ja kaikki tuntuvat olevan tosi innokkaita. Pelejä tulee TV kakkosta myöten, laji on tosi harrastettu, mediassa seurataan ja positiivista on paljon. Superfinaali jakaa hiukan mielipiteitä, mutta itse olen siitä tosi innoissani, Tero Tiitu paljasti ennen kuin lähti vielä jatkamaan juttua ottelun viralliseen lehdistotilaisuuteen.

Teksti: Mika Hilska
Kuvat: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli