Kahdeksan maalin kirouskaan ei latistanut Indiansin juhlaottelun tunnelmaa - Espoossa 2692 katsojaa

Westend Indiansin 25-vuotisjuhlaottelu pelattiin lauantaina lähes 2700 katsojan edessä Metro Areenalla. ”Heimon” kannalta jäähalliderby oli upea, eikä tunnelmaa juuri latistanut edes 5–8-tappio Oilersille.

Westend Indiansin 25-vuotisjuhlaottelu pelattiin lauantaina lähes 2700 katsojan edessä Metro Areenalla. ”Heimon” kannalta jäähalliderby oli upea onnistuminen, eikä tunnelmaa juuri latistanut edes 5–8-tappio Oilersille.

Varovaisen startin jälkeen selvästi näkyneen alkujännityksen rikkoi Oilersin Riku Holopainen. Hän varoitti ensin osumalla tolppaan ja iski vähän myöhemmin derbyn avausmaalin tarkalla takakulmavedolla.

Holopaisen ei voi millään muotoa sanoa hiljentäneen kotiyleisöä. Rytmikkään rummutuksen kumu kiiri komeasti Metro Areenan lehtereillä ja tunnelma oli nousi varsin hyväksi.

Kentällä hyörineet Inkkarit vaanivat kyllä uhkaavasti, mutta eivät päässeet kunnon tekopaikoille. Oilersin maalivahti Joonas Kaltiainen joutui silti hommiin ja selviytyi hyvin.

Vieraat hyödynsivät Indiansin hienoisen varovaisuuden ja epävarmuuden. Onni Piiparinen ja Casper Pfitzner päättivät suoraviivaiset vastaiskut maaleihin .Osumilla oli väliä vain 21 sekuntia.

Derbytapahtuman ensimmäisessä ottelussa Oilersin A-nuoret karkasivat avauserässä 4–0-johtoon, mutta Indians aloitti toisessa kirinsä. Samanlaista soturihenkeä osoittivat aikuisetkin, kun isännät kipusivat peliin mukaan hankalan alun jälkeen.

Toisen erän ainoan maalin teki Indiansin Samuli Granlund, joka nosti kavennuksen pienestä kulmasta päästyään ensimmäisenä päädystä kimmahtaneeseen palloon.

Kun toisen erätauon virvokkeet oli nautittu Metro Areenan käytävillä, koitti aika ratkaista Espoon derby. Sen halusi näyttää faneilleen Heimo, minkä näki kaikesta. Indians pääsi heti ylivoimalle ja Joonas Föhr osui neliön keskeltä syöttökuvion päätteeksi.

Vehreänä orastaneen kirin tappoivat jäähyt. Indians tappoi Heikki Iiskolan kakkosen, mutta joutui heti sen jälkeen uudestaan alivoimalle tilanteesta, joka puhutti vielä pelin jälkeen.

Oilersin Piiparinen huitaisi pallon napannutta Kirvesniemeä näpeille, mikä sai veskarin kimmastumaan. Seurasi pientä tönimistä puolin ja toisin.

Nahinointiin osallistui myös maalivahtia puolustanut Aku Aarnio. Asetelma oli tuomarien mielestä kahdella yhtä vastaan ja koko kolmikko komennettiin rangaistusaitioon.

Päävalmentaja Mikko Laurikainen ei ottelun jälkeen oikein sulattanut tuomiota. Oman maalivahdin suojelusta ei tavallisesti joudu alivoimalle etenkään kun tilanteessa ei ollut pientä tuuppimista kummempaa.

Indians selvisi kolmella neljää vastaan ilman takaiskua, mutta sen etsikkoaika oli mennyt. Jäähyjen jälkeen alkoi nimittäin ropista maaleja, peräti neljä kappaletta 58 sekunnissa. Osumista kolme merkittiin Oilersille ja yksi Indiansille.

”Kyllä se tilaisuutemme meni niihin jäähyihin, vaikka alivoima toimikin”, Laurikainen harmitteli.

Oilers karkasi ajassa 53.16 jo neljän maalin karkumatkalle, kun Severi Korhonen täydensi vastaiskusta hattutemppunsa.

Indians kuroi eron puoleen tehtyään kaksi osumaa ilman maalivahtia. Metro Areenan ihmettä ei kuitenkaan nähty, ja Holopainen sinetöi loppulukemat tyhjiin.

Oilers teki siis kahdeksan maalia Indiansin verkkoon jälleen kerran. Salibandyliigan Espoon paikallisissa näin on käynyt nyt kuusi kertaa yhdeksästä.

”Tuo tilasto kertoo siitä, ettei fokus ole ollut näissä peleissä puolustamisessa”, Laurikainen totesi.

Tappio oli pettymys Indiansille, mutta yhdestä asiasta vallitsi yksimielisyys. Jäähalliderby oli upea tapahtuma, jollaisia kaivataan lisää.

”Tämä oli mahtavaa, emme vain ihan pystyneet olemaan tapahtuman arvoisia”, totesi kapteeni Valtteri Kainulainen.

Hän ei osannut kylmiltään sanoa, mistä alun haparointi johtui. Ottelun tunnelmassa ei ollut moittimista, mutta ison hallin kirkkaat valot saattoivat lisätä jännitystä. Monelle Heimon pelaajalle jäähalliderby oli uran ensimmäinen ja katsomossa istui porukkaa moninkertainen määrä tavalliseen liigamatsiin verrattuna.

”Onhan se aina hienoa pelata kavereita vastaan ja kun on psljon tuttuja katsomossa”, Kainulainen kuvaili derbyn magiikkaa pelaajan kannalta.

Omanlaista magiikkaa on myös Heikki Iiskolan pisteputkessa. Lopun kirivaiheessa isketty komea maali tiesi sen venymistä jo 15 otteluun.

”Pieni lohtuhan se vain on, kun ei irtoa sarjapisteitä. Vähän kustiin omiin muroihin”, Iiskola manasi.

 

39091170391_b9bb14928f_z.jpg

Teksti: Erno Rautarinta
Kuvat: Joni Winsten

Jaa artikkeli