Juha Mäkilä jatkaa SalBan päävalmentajana

Rauman SalBa ja miesten edustusjoukkueen Salibandyliigaan luotsannut päävalmentaja Juha Mäkilä ovat allekirjoittaneet sopimukseensa yhden lisävuoden. Mäkilän olemassa oleva sopimus kattoi jo tulevan kauden 2015-16, mutta nyt sopimukseen lisättiin myös kausi 2016-17.
 
Varmaa ei Mäkilän osalta silti ollut tulevakaan kausi, sillä valmentaja oli ilmoittanut viime joulukuussa päättävänsä työskentelynsä koirapaitojen penkin takana tähän kauteen. SalBan hallitus sai kuitenkin kovalla työllä käännettyä ”Haiskin” pään.
 
– Suurimmat syyt jatkolle on, että seura haluaa nyt auttaa minua ja on valmis tukemaan asettamiani tavoitteita. Vielä viikko takaperin mikään ei ollut varmaa eikä selvää, mutta myös tämän joukkueen ilmeen muuttuminen antoi lisävirtaa, ja totta kai kun oma kuntokin on kehittynyt tässä lähiaikoina, niin sitä on paljon virkeämpi ja on energiaa aivan uudella tavalla. Lisäksi se työ mitä esimerkiksi Teppo Lundell, Juha Teikari, Jarkko Nieminen ja kumppanit tekivät, eivätkä antaneet kieltäytymisistä huolimatta periksi, vaikutti omalta osaltaan päätökseen. Siinä näki, että halu jatkoon on seuran puolelta kova, Juha Mäkilä kertoo.
 
Tavoitteista Mäkilä ei halua vielä sen tarkemmin julkisuuteen puhua, mutta ajatuksia on jo pitkä lista.
 
– Vuosi on nyt opeteltu liigaelämää ja nyt lähdetään kehittämään eteenpäin. Aika isoja muutoksia täytyy tehdä jos aiomme päästä tästä taas uusia askeleita eteenpäin. Me emme yksinkertaisesti voi olla enää vain se yhdessä hengaileva kaveriporukka mistä tämä touhu on alkujaan lähtenyt, vaikkakin se henki pitää säilyä siellä taustalle, Mäkilä sanoo.

SalBan tiedotteesta

Jaa artikkeli