Fuusioseura rakentaa uutta ja kunnioittaa vanhaa – Mikael Järveä juhlitaan perjantaina EräViikinkien legendana

Lajilegenda Mikael Järven paita nousee perjantaina Vantaan Energia Areenan kattoon juhlaottelussa EräViikingit–Oilers.

Julkaistu 11.12.2018 20:37

Huimat 21 kautta ja 516 runkosarjan ottelua Salibandyliigassa. Kaikkien aikojen pistepörssin neljäs sija saldolla 357+373=730. Kymmenen SM-kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia. Suomen paidassa 95 maaottelua (62+41=103) ja kaksi maailmanmestaruutta.

Siinä on vain muutamia Mikael Järven saavutuksista salibandyurallaan. Niinpä ei olekaan ihme, että EräViikingit haluaa kunnioittaa nykyistä valmentajaansa juhlaottelulla , jossa hänet liitetään seuran legendojen Hall of Fameen.

Tämä tapahtuu perjantaina 14. joulukuuta, kun EräViikingit kohtaa Salibandyliigassa Oilersin.

”Fuusion jälkeen yhtenä päämääränä on seurakulttuurien sulauttaminen. Mikael Järvestä tulee EräViikinkien ensimmäinen oma kunniagallerian jäsen. Siellä on ennestään kuusi henkilöä Viikingeistä ja kuusi Erästä”, kertoo EräViikinkien markkinointijohtaja Olli Lähdesmäki.

Viikinkien ja Erän yhdistymisen jälkeen seuratyössä on riittänyt vilskettä. Lähdesmäki korostaa historian merkitystä nykypäivän työssä.

”Näiden seurojen menneisyys on nähty mahdollisuutena. Historia on niin suurta, ja mukana on ollut henkilöitä, jotka ovat tehneet ison duunin lajin kehittämisessä. Se on vahvuus, jota haluamme tuoda esille”, Lähdesmäki linjaa.

Perinteet näkyvät esimerkiksi alumnien toimintana. Viikinkien ja Erän historiaan voi tutustua uuden seuran nettisivuilla, eikä niitä haluta päästää unohduksiin, vaikka samaan rakennetaankin uutta kovalla touhulla.

Tästä päästääkin takaisin Mikael Järveen. Hän täyttää heittämällä lajilegendan määritelmän, mutta on nyt mukana kehittämässä lajia valmentajan roolissa. Numero 82 on juhlansa ansainnut.

”Tämä tilaisuus sattuu hyvään aikaan MM-kisojen jälkeen. Vastustajakin on sopiva, Oilersia vastaan on Mikke pelannut finaaleita useamman kerran”, Lähdesmäki sanoo.

Juhlallisuuksiin kuuluu muun muassa Järven uran kohokohtien kertaamista ja haastatteluja. Tilaisuus huipentuu Järven pelipaidan nostamiseen Energia Areenan kattoon.

EräViikinkien pelaaminen Vantaalla on fuusioseuran nykyisyyttä, vaikka tämä pelipaikka ei sillä tavalla tihkukaan perinteitä.

”Energia Areenalla on hyvä pelata ja katsoa salibandyä”, Lahdesmäki toteaa.

Esimerkiksi pienten katsojien kannalta paikka on toimiva.

”Lapsilla on hyvin tilaa pyöriä käytävillä ja heille järjestetään myös aktiviteetteja.”

EräViikingit tekee yhteistyötä Ticketmasterin kanssa ja saa tällä tavoin painettua ennakkolippujen hinnan edullisemmaksi kuin ovelta ostetun. Näin päätös lähteä katsomaan ei jää viime tinkaan.

Hyvät puitteet mahdollistavat viihdyttävän ottelutapahtuman järjestämisen ilman sen kummempia taikatemppuja. Lähdesmäki sanoo, että seura on priorisoinut tällä kaudella muita asioita.

”Ottelutapahtuma ei ole tällä hetkellä pullonkaula kokonaisuutta katsoen.”

Kehitystyötä onkin tehty muun muassa Mosahallilla, jonne naisten ja juniorien edustusjoukkueiden pelit on keskitetty.

Esimerkki kuvaa hyvin sitä työmäärää, joka EräViikinkien kaltaisen suurseuran pyörittämisessä on. Joukkueita ja erilaisia sidosryhmiä on paljon. Lähdesmäki kiittelee Salibandyliigan tapahtumaotteluiden konseptia.

”Se on ehdottomasti tervetullut lisä. Kukaan ei seuratyössä voi keskittyä pelkästään huippu-urheiluun, mutta liiga on kuitenkin tietynlainen lippulaiva, joka pyörii puoli vuotta. Liigassa on huippupelaajan arki”, Lähdesmäki sanoo.

Tapahtumaottelut hän näkee tärkeäksi tavaksi houkutella uusia katsojia.

”Viime kaudella oli useita onnistuneita tapahtumia. Satunnaiskävijöiden houkuttelu onnistuu hyvin näitä järjestämällä.”

Markkinoinnin asiantuntijana Lähdesmäellä on hyväperiaate, joka pätee salibandyseuran pyörittämisessäkin.

”Tehdään mielummin muutamia asioita kunnolla kuin lähdetään venymään joka paikkaan.”

mikael_jarvi.jpg

Teksti: Erno Rautarinta

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSector AlarmSokos HotelsSubwayTeho sportTuplaUnihocVeikkausViking LineVW-HyötyautotXZ
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.