FBC Turku ry ja TUTO Hockey Oy perustavat FBC Turku Oy:n

Vuonna 1995 perustettu turkulainen salibandyseura FBC Turku ja perinteinen turkulainen jääkiekkoseura TUTO Hockey perustavat yhteisen yhtiön, FBC Turku Oy:n.

Uuden yhtiön perustamisen tavoitteena on luoda molempia lajeja ja seuroja hyödyntävää synergiaa. Yhtenä maalina on myös tulevaisuudessa nostaa FBC Turku Salibandyliigaan.

Uuden FBC Turku Oy:n osakkaina toimivat FBC Turku ry 49 %:n ja TUTO Hockey Oy 51 %:n omistusosuudella. Tahtotila uuteen yhtiöön ja yhteistyöhön oli molemmilla suuri heti alusta alkaen, kun keskustelut syksyllä 2017 aloitettiin.

– Olemme pelanneet alusta asti avoimin kortein ja tämä on meille taas yksi selkeä askel eteenpäin. Salibandy kehittyy lajina koko ajan ja uusi osakeyhtiö antaa toimintamme kehittämiseen vahvan selkänojan, kertoo FBC Turun edustusjoukkueen manageri Antti Vääri.
– Lähdemme jatkamaan työtä yhtä lailla kuten tähänkin asti, ja tähtäämme maltilliseen kasvuun joka vuosi. Tavoitteena on totta kai korkein sarjataso ja salibandyssa on se hyvä puoli, että sarjatasot ovat auki, molempiin suuntiin.

TUTOn päällimmäisenä tavoitteena on uuden yhtiön myötä lisätä volyymia kaikkeen toimintaan, oheisharjoittelusta kioskimyyntiin. Myös molempia lajeja ja seuroja hyödyntävä synergia on tervetullutta, oli kyseessä sitten varustesopimukset, ruokailut tai bussit.

– Lisäksi olemme rakentamassa Turkuun urheilun monialakonsernia ja lisää kuuluu tulevaisuudessa, TUTO Hockeyn Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää paljastaa.

”Omat nimet, logot ja värit säilyvät”

Vaikka TUTO Hockey onkin uuden yhtiön pääomistaja, ei sen ole tarkoitus siirtyä salibandyn pariin, vaan FBC Turku pysyy omana, itsenäisenä brändinä.

– Yhteisen sopimuksen mukaan joukkueen nimi, logo ja värit ovat samat kuin emoseurallakin, kertoo FBC Turku ry:n toiminnanjohtaja Ville Lintunen.

– Kummallakin seuralla säilyvät omat nimet, logot ja värit, ainoastaan taustavoimat yhdistyvät ja sama toimisto pyörittää kummankin toimintaa, Haanpää komppaa.

Yhteisen yhtiön myötä FBC Turku saa TUTO Hockeyltä paljon apua ja osaamista myös ottelutapahtumien järjestämiseen. FBC Turun edustusjoukkue pelaa kotiottelunsa kaudesta 2018-2019 alkaen uudessa Kupittaan palloiluhallissa, vain kivenheiton päässä TUTOn kotihallista, Marli Areenasta. Palloiluhallin pääkentän yhteydessä on n. 2700 katsojapaikkaa, kun FBC Turun nykyiseen kotihalliin, Sport Gardeniin, mahtuu 300 katsojaa.

– Sport Gardenilla ollaan pelattu tähän asti. Mutta nyt, kun on uudet hienot puitteet ja tulee myös se viihdepuoli ottelutapahtumiin suuremmin mukaan, niin erinomaiseen paikkaan tulee tämä kehitysaskel, Vääri sanoo.

FBC Turku ry jatkaa edelleen toimintaansa juniorien parissa ja vain seuran edustusjoukkue siirtyy uuden FBC Turku Oy:n alle. Yhdistyksellä on noin 750 jäsentä sekä kaksi halliosakeyhtiötä, joissa on yhteensä kolme täysmittaista salibandykenttää.

– Näin seura pystyy keskittymään entistäkin paremmin poikien ja tyttöjen juniorityöhön sekä tarjoamaan turkulaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa salibandya niin kilpa- kuin harrastetasollakin, Lintunen kertoo.
– Näemme koko uudistuksessa totta kai enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Tämä on sellainen asia, johon uskomme vahvasti, ja jossa kaikki osapuolet ovat lopulta voittajia.

FBC Turku pelaa salibandya miesten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Divarissa. Se on pelannut vuosien varrella kolmesti liigakarsinnoissa, mutta paikka maan pääsarjassa on jäänyt vielä toistaiseksi saavuttamatta. TUTO Hockey pelaa jääkiekkoa niin ikään miesten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Mestiksessä. Se voitti sarjan mestaruuden vuonna 2008.

Kuvateksti: Puheenjohtajat Tuomas Haanpää ja Peter Hoffström allekirjoitustilaisuudessa.
Teksti: seuran tiedotteesta.

Jaa artikkeli