FBC Loisto nousi naisten pikkufinaalin mestariksi

FBC Loisto voitti TEHO Sport Suomen Cupin naisten pikkufinaalin ja 750 euron palkintoshekin kaatamalla Uudessakaupungissa KaPa-65:n maalein 7-6.

FBC Loisto voitti TEHO Sport Suomen Cupin naisten pikkufinaalin ja 750 euron palkintoshekin kaatamalla Uudessakaupungissa KaPa-65:n maalein 7-6.

KaPa vei avauserän 3-0, mutta tauolla juna kääntyi, ja toisella tauolla Loisto oli noussut jo 5-4-johtoon. KaPan Liina Hyytiä tasoitti vielä päätösjakson alkuun, mutta sitten iskivät Maija Väätäjä ja Clara Grönberg Loistolle kahden maalin johdon. KaPan Emmi Korven kavennus kuudella viittä vastaan minuuttia ennen loppusummeria jäi ainoaksi.

– Ensimmäinen erä oli meiltä vähän hakemista ja kolme maalia tappiolla alkoi vähän jännittää, mutta toisessa päästiin aika hyvin pelin makuun ja helpotti kun aika kului ja oltiin jo johdossa, Loiston parhaana palkittu Clara Grönberg kertoi.
– Kolmannen erän viimeisillä minuuteilla alkoi taas tulla tiukempaa, mutta sekin hoidettiin hienosti. KaPa oli fyysisesti meitä parempi, mutta pallo liikkui meillä paremmin ja ehkä meillä näkyi yksilötaitokin, Grönberg analysoi.
– Kultamitali kaulassa tuntuu tosin hyvältä.

Loiston tehonaisina häärivät pikkufinaalissa Maija Väätäjä (2+0), Clara Grönberg (2+0), Iida Mettälä (1+1) ja Petra Mussalo (0+2). KaPasta tehoilivat Liina Hyytiä (2+0), Emilia Hakanpää (0+2), Laura Piiroinen (0+2) ja Riina Rantanen (0+2).

Kuva: Jyrki Paajanen

Jaa artikkeli