EräViikingit tarjoaa digitaalisia viestintäalustoja veloituksetta koronakriisistä kärsivien pk-yritysten hyväksi

Koronavirustilanteen kurittaessa erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä haluaa EräViikingit tarjota tiedotuskanaviaan yritysten avuksi.

EräViikingit koostuu ja muodostuu jäsenistään ja ympäröivästä yhteisöstään. PK-yritykset ovat monella tapaa taloutemme selkäranka, on se sitten yrittämisen tai työnantajaroolin kautta. Moni meistä työskentelee ja saa elantonsa pk-yrityksissä, jotka kohtaavat ja ovat kohdanneet isoja liiketoiminnallisia haasteita koronakriisin vuoksi. Lomautukset ja irtisanomiset uhkaavat akuuttien kassakriisien myötä, joka vaikuttaa luonnollisesti myös perheiden arkeen merkittävästi.

Seura on aina pyrkinyt toiminnallaan kantamaan yhteiskunnallista vastuuta. Paljolti se on tapahtunut ydintoimintamme, eli liikuttamisen ja merkityksellisyyden tuottamisen kautta. Nyt ydintoimintamme on koronaviruksen myötä määrittelemättömällä tauolla, joten haluamme suunnata resurssejamme jäsentemme ja yhteisömme yritysten sekä työnantajien hyväksi. EräViikingit käynnistää #TuePaikallista -kampanjan, jonka myötä EräViikingit avaa viestintäkanaviaan veloituksetta yritysten hyväksi. Samalla haastamme yhteisömme jäsenet ja muut urheiluseurat jakamaan paikallisten yritystensä viestejä, jotta kulutusta pystytään ohjaamaan niitä eniten tarvitseville elinkeinonsa turvaamiseksi.

Ilmianna siis itsesi, työnantajasi tai tietämäsi yritys meille, niin voimme viestiä mahdollisuuksiemme mukaan palveluistanne digitaalisten alustoidemme kautta tai vaihtoehtoisesti, mikäli tarvitset lisäkäsiä tai työvoimaa palvelukseesi, voimme viestiä myös siitä yhteisöllemme, josta voi hyvinkin löytyä tarvitsemaasi apua. Mikäli esimerkiksi kivijalkaliiketoimintasi on pysähtynyt, voimme kertoa eteenpäin verkkokaupastasi tai kotiinkuljetuspalvelustasi. Oletko kenties freelancer tai siivousyrittäjä, kerromme mielellämme palveluistasi eteenpäin.

Pyrimme myös omalta osaltamme löytämään omien yhteistyökumppaneidemme lisäksi arvopohjaamme jakavia yrityksiä sosiaalisen median kautta, joita pyrimme kampanjan aikana nostamaan esiin. Digitaalisia alustojamme ovat mm. eraviikingit.fi -verkkosivusto sekä sosiaalisen median kanavamme Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Snapchatissa, TikTokissa ja YouTubessa.

Lisäksi haluamme muistuttaa myös muilta osin pitämään huolta itsestään ja läheisistään. Muistakaa seurata terveysviranomaisten ohjeistuksia näinä haastavina aikoina, niin saadaan yhdessä nämäkin haasteet selätettyä.

Lisätiedot:

Jari Oksanen
Toiminnanjohtaja
EräViikingit ry
+358 44 531 9048
jari.oksanen(at)eraviikingit.fi

Olli Lähdesmäki
Markkinointijohtaja
EräViikingit ry
+358 50 591 9187
olli.lahdesmaki(at)eraviikingit.fi

Kuva: Jarmo Koskela

Jaa artikkeli