EräViikingit pestasi Salibandyliigaan Tshekin maajoukkuekokemusta

Puolustaja Ondrej Vitovec siirtyy EräViikinkeihin Tatran Stresovicesta.

EräViikingit ja 23-vuotias Tshekin maajoukkuepuolustaja Ondrej Vitovec ovat solmineet yksivuotisen pelaajasopimuksen. Vitovec liittyy helsinkiläisseuraan maan pääsarjaseura Tatran Střešovicesta. Menneellä kaudella puolustaja teki 19 ottelussa tehot 1+6=8.

Vitovec on esiintynyt myös Tshekin nuorisomaajoukkueissa, joista hän on EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naavalle tuttu pelaaja. Hän oli muun muassa U19-joukkueen kapteeni 2015, kun Tshekki voitti Ruotsin pronssipelissä.
– Vitovec on ollut viimeiset vuodet kiinteästi Tshekin miesten maajoukkueringissä, mutta loukkaantuminen esti viime MM-kisat, Naava taustoittaa.
– Ondra on erittäin tavoitteellinen ja motivoitunut kehittymään maailman huipputasolle, pelaajana hän on liikkuva ja hyökkäyksiä hyvin tukeva puolustaja, joka omaa kovan laukauksen kaukaakin maalista. Hän on usein pelannut joukkueissaan erikoistilanteita ja ollut johtavassa roolissa. Odotamme, että hän pystyy auttamaan meitä sekä pallollisessa että pallottomassa pelissä sekä tuomaan treeniarkeemme kovaa urheilijan asennetta ja esimerkkiä.

EräViikingit sopimustilanne (optio):

Maalivahdit (2)

Santtu Strandberg 2020
Santeri Kainulainen 2021

Puolustajat (10)

Tuomas Aho 2020 (2021)
Luka Ainoa 2021 (2022)
Perttu Järvinen 2021
Ossi Jalonen 2021
Jacob Kerola 2021 (2022)
Juho Räsänen 2020 (2021)
Valtteri Saari 2020 (2021)
Janne Salonen 2020
Oskari Savolainen 2021
Ondrej Vitovec (CZE) 2020

Hyökkääjät (14)

Kalle Fält 2021 (2022)
Lauri Kapanen 2021
Jani Kukkola 2021
Konsta Kupela 2021
Roni Laasonen 2020
Lauri Laine 2021
Joonatan Lindholm 2021
Mika Majalahti 2020 (2021)
Mika Moilanen 2020 (2021)
Eero Nuutinen 2021
Markus Salmi 2020 (2021)
Eetu Sorvali 2020 (2021)
Aarne Rissanen 2021 (2022)
Veli-Pekka Turula 2020 (2021)

Lue lisää EräViikinkien sivuilta

Kuva: EräViikingit

Jaa artikkeli