Classicin kauden neljästoista voitto nähtiin Mikkelissä

Salibandyliigaa pelattiin tänään Mikkelissä, jossa Classic kaatoi lopulta Happeen 7-5.

Salibandyliigaa pelattiin tänään Mikkelissä, jossa Classic nappasi 762 katsojan edessä kauden neljännentoista voittonsa kaatamalla Happeen 7-5. Classic jatkaa näin sarjakärjessä puhtaalla pelillä.

Happee käväisi pelin puolivälin jälkeen jo 3–1-johdossa, mutta päätösjaksolla oli Classic ehtinyt iskeä neljästi peräkkäin ja rakentaa kahden maalin etumatkan. Tuomas Rautiainen ja Juuso Heikkinen nostivat puolen minuutin välein syntyneillä osumillaan Happeen vielä kerran rinnalle, mutta sekään ei riittänyt. Viisi ja puoli minuuttia ennen loppua Eemeli Salin laukoi Classicin taas johtoon, ja viime sekunneilla Ville Lastikka luritteli vielä rangaistuslaukauksesta illan kolmannen maalinsa ja loppunumerot.

Sunnuntain toinen liigaottelu pelattiin Oulussa, jossa SPV kaatoi OLS:n 9-4 karattuaan jo avauserässä 5–2-johtoon. Peliveljien maaleista neljä laukoi tänään kolmosviisikko, jossa Tommi Hakala kirjautti tehot 2+2 ja Joni-Arttu Sieppi 2+1.

Salibandyliiga jatkuu tiistaina ottelulla EräViikingit–Tiikerit.

Jaa artikkeli