Classic TEHO Sport Suomen Cupin mestari - SB-Pro kaatui 7-3

Classicin ykkösviisikko latoi kuusi maalia, kun SB-Pro kaatui finaalissa 7-3.

Tampereen Classic on TEHO Sport Suomen Cupin mestari kaadettuaan finaalissa SB-Pron 7-3. Maaleista kuusi laukoi Classicin ykkösviisikko, jota kapteeni Nina Rantala johti hattutempulla.

Classicin valmentaja Katriina ”Kassu” Saarinen otti suojattiensa voiton tyynenä vastaan.
– Tosi ylpeä olen joukkueen moraalista, työntekemisestä ja panoksesta.

Viikko takaperin SB-Prolle koetusta tappiosta hän näki Classicin ärsyyntyneen. Ennen sitä Classicilla oli hurja 38 ottelun voittoputki.
– Vaikka kai silloin jotain on pielessä, jos esityksen parantamiseen tarvitaa tappio, Saarinen totesi ykskantaan.

 Tänään SB-Pro ei päässyt enää yllättämään, vaikka nurmijärveläiset taistelivatkin kaksi erää Classicin kyydissä.
– Kolmanteen erään pystyttiin tekemään tarvittava tasonnosto, vaikka olisihan tämä voinut kääntyä toisinkin. Prolla taisi olla pari-kolme tolppaa.

Classic on totuttu näkemään cupin voittajana, mutta osalle pidemmän linjankin pelaajista mestaruus oli ensimmäinen.
– Näin on. Erityisen iloinen olen Katri Luomaniemen puolesta, jota mestaruus on kiertänyt. Samoin Jetta Uotilalle tämä oli eka cupin voitto ja kuten myös tänään maalissa hyvin pelanneelle Anna-Maria Linnoiselle.

Haasteensa mestari-Classicillakin on.
– MM-kisoissa meiltä oli monta pelaajaa mukana. Se on tehnyt tilanteen haasteelliseksi. Välillä on tuntunut kuin olisi valmennettavana kaksi joukkuetta, mutta maanantaina aloitetaan viimeinen kovempi harjoitusjakso loppukautta kohti, Saarinen toteaa.

Superfinaalin voiton uusiminen on Classicin selkeä kauden tavoite.  

Classic aloitti maalinteon jo ottelun avausvaihdossa, kun Nina Rantala yllätti SB-Pron MM-vahti Tiltu Siltasen etukulmasta. Pro väänsi kuitenkin otteen itselleen ja rypisti edelle: Tshekin maajoukkuehyökkääjä Denisa Ratajova kiskaisi pelin tasoihin, ja johto-osuma syntyi maaliviivalta irtopallosta Heidi Lirkin saadessa tiliinsä viimeisen osuman. Classicin vahva ykköskenttä kuittasi kuitenkin Sanni Niemisen kiskaistessa Minna Kallion pitkästä syötöstä taukolukemiksi 2-2.

Toisen erän alkua dominoi Classicin maajoukkuepuolustaja Hanna Sipiläinen, joka syötti ensin Nina Rantalan nostamaan johtomaalin ja pommitti heti seuraavassa vaihdossaan puolustajan paikaltaan yläkulmaan lukemiksi 4-2. SB-Pro kykeni kaventamaan erässä vain kerran Denisa Ratajovan päätettyä vastahyökkäyskuvion takatolpalta maaliin.

Päätösjaksolla SB-Pro näytti ottavan taas otetta, mutta ratkaisuhetkillä sen laukaukset kilistelivät vain Classicin maalin kehyksiä. Kotiareenallaan pelannut Classic sen sijaan onnistui, kun Nina Rantala kiemurteli kiskaisemaan yläkulmaan iltapäivän kolmantensa ja kakkosviisikon Julia Woivalin ohjasi takatolpalta jo 6-3. SB-Pro sortui vielä väärään vaihtoon, ja siirretyn rangaistuksen aikana Sanni Nieminen iski Classicille 7-3-niitin.

Classicin ykkösviisikko, jossa Sanni Nieminen korvasi oivasti riveistä puuttuneen Eliisa Alangon, teki joukkueensa maaleista kuusi.

Cupvoitto oli Classicille jo kahdeksas.

TEHO Sport Suomen Cupin loppuottelu

Classic – SB-Pro 7-3 (2-2, 2-1, 3-0)

1. erä: 0.21 Nina Rantala (Ella Alanko) 1-0, 6.36 Denisa Ratajova (Karoliina Kujala) 1-1, 13.12 Heidi Lirkki 1-2, 18.46 Sanni Nieminen (Minna Kallio) 2-2.
2. erä: 22.53 Rantala (Hanna Sipiläinen) 3-2, 23.56 Sipiläinen (Nieminen) 4-2, 25.17 Ratajova (Kujala) 4-3.
3. erä: 48.51 Rantala (Kallio) 5-3, 53.08 Julia Woivalin (Jetta Uotila) 6-3, 58.26 Nieminen (Kristiina Kauppila) 7-3.

Torjunnat:
Anna-Maria Linnoinen Classic 6+6+9=21,
Tiltu Siltanen SB-Pro 10+8+5=23.

Jäähyt: Classic 2 min, SB-Pro 0 min.

Erotuomarit: Iiro Linnala ja Tuomo Timonen.

Yleisöä: 532.

Joukkueidensa parhaina palkittiin Nina Rantala ja Denisa Ratajova.

Jaa artikkeli