Asser Jääskeläinen vie Classic Floorball Academyn Singaporeen

Nyt akatemia ottaa uuden askeleen lähettäessään ensimmäisen suomalaispelaajansa Singaporeen.

Classic Floorball Academyn tavoitteena on viedä suomalaista salibandyosaamista maailmalle, alkaen Aasiasta, tarkemmin Singaporesta. Akatemian toiminta polkaistiin käyntiin viime lokakuussa, kun Classic Tampereelta ja turkulainen TPS lähtivät Singaporeen pelaamaan paikallisten koululaisten ja maajoukkueen kanssa. Suomalaisjoukkueet ottivat myös yhteen ensimmäisen Suomen ulkopuolella pelatun virallisen Salibandyliigan pelin merkeissä.

Nyt akatemia ottaa uuden askeleen lähettäessään ensimmäisen suomalaispelaajansa Singaporeen.

Osaamisvaihtoa puolin ja toisin

Tänä keväänä Singaporen miesten maajoukkueen Siraaj Ramadhan treenasi Tampereella joukkueen kanssa puolitoista kuukautta. Vastavuoroisesti osaamista Singaporeen lähtee viemään Asser Jääskeläinen. Hän on Classicin ensimmäinen pelaaja, joka lähtee valmentamaan ja kouluttamaan paikallisia salibandyn pelaajia.

“Todella hyvillä fiiliksillä olen lähdössä. En ole ennen käynyt Aasian suunnilla. Viime marraskuun reissu jäi harmillisesti loukkaantumisen takia välistä”, Jääskeläinen kertoo. “Vien mukanani Classicin pelaajatekniikkaa, yksilö- ja tiimitasolla. Osallistun maajoukkueleireille, ja tulen treenaamaan kaikenikäisten singaporelaisten kanssa.”

Singaporelaisilla toivomuslistat valmiina

Pohjatyötä akatemian perustamiseen on tehty vuoden ajan, ja tamperelaiset ovat saaneet Singaporessa lämpimän vastaanoton. Viime marraskuun ottelussa täysi halli paikallisia katsojia kannusti Classicin voittoon. Classic Familyn tietotaitoa arvostetaan ja singaporelaiset pelaajat kyselevät jo, ketä paikalle lähetetään seuraavaksi.
”Odotan innolla pelaajan saapumista”, kertoo paikallinen salibandyaktiivi Reena. Hänen mukaansa marraskuun koululaiskiertue asetti riman korkealle, ja pelaajat odottavat Classicin taktiikoiden ja tekniikoiden jakamista. ”Toivoisin, että suomalaispelaaja pelaisi paikallisessa liigassamme ja opettaisi, kuinka voimme kehittyä sekä yksilö- että joukkuetasolla.”

CFA on partnerina Singapore Floorball Associationin kanssa järjestämässä ensimmäistä kertaa naisten AOFC -turnausta.

Katso dokumentti “Salibandyn suurlähettiläät”

Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli