SSBL Salibandy Oy:n puheenjohtaja on sekä lajin että liike-elämän legenda

SSBL Salibandy Oy:n uuden hallituksen puheenjohtaja Heikki Vienola on lajin todellisia legendoja. Hän on yksi niistä viidestä, jotka joulukuussa 2015 ensimmäisinä nimettiin lajin Hall of Fameen.

SSBL Salibandy Oy:n uuden hallituksen puheenjohtaja Heikki Vienola on lajin todellisia legendoja. Hän on yksi niistä viidestä, jotka joulukuussa 2015 ensimmäisinä nimettiin lajin Hall of Fameen. Salibandya edelleen kolmesti viikossa pelaavan ”Vinskin” näytöt myös liikemaailmasta ovat sitä luokkaa, että laji voi pelaajasiirtotermein puhua todellisesta kaappauksesta.

Tausta: Peter Vesterbacka mukaan salibandyyn – SSBL Salibandy Oy:n hallitukseen tunnettuja nimiä

– Hyvällä mielellä lähdin mukaan eikä kauaa tarvinnut suostutella, kun sydämeni kuitenkin sykkii salibandylle, Heikki Vienola vakuuttaa.
– Jo 30 vuotta sitten pelattiin ”Ripan” (Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen) kanssa sählyä Kauppakorkeakoulun liikuntasalissa, ja salibandysarjoissahan olen ollut mukana ensimmäisestä kaudesta alkaen. Liigasta siirryin kevään 2000 jälkeen alemmas Nilsiän Apasseihin, ja sen jälkeen on tullut pelattua ikämiehissä.

heikki_vienola2.jpgVienola kuittaa itse pelaajauransa melko lyhyellä esittelyllä, mutta nuorempi salibandyväki ei välttämättä tiedä, minkä tason pelimiehestä on kyse. Yhdessä tutkaparinsa Jarmo Perttilän kanssa Vienola dominoi lajin nuorta SM-sarjaa ensin legendaarisen helsinkiläisen S.C. Dalmacin paidassa ja myöhemmin Viikinkien ja SSV:n riveissä. Palkintokaappiin kasautui neljä Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja pronssi, ja Vienola on sitä salibandyn pioneerisukupolvea, jolla suuri osa tehopisteistä tuli mätettyä ennen vuodesta 1990 alkavia lajin pelaajatilastoja. Vastustaja toisensa jälkeen sai huomata Kauppakorkeakoulun salissa hierotun työnjaon tehokkuuden: oikealta laukonut Jarmo Perttilä pommitti pallot maalia kohti mistä suunnasta ja asennosta tahansa, ja vaarattoman näköisenä maalin lähellä liikkunut Heikki Vienola nosteli suoralla lavallaan kuulaa verkkoon murhaavalla tehokkuudella. ”Japi” ja ”Vinski” löysivät syötöillään toisensa kuin telepaattisella yhteydellä, ja yleensä kuuluttaja saikin maalista kertoessaan mainita molemmat nimet.

Sekä Heikki Vienola että Jarmo Perttilä ehtivät luoda uraa sekä kaukalossa että sen ulkopuolella liike-elämässä. Ensimmäisen yrityksensä Vinstock Oy:n Heikki Vienola perusti jo ennen Salibandyliiton syntyä 1984, ja sitä seurasi Beltton Oy, joka aikanaan osti perinteikkään Wulffin. Nyt Vienola on Wulff-Yhtiöt Oyj:n konsernijohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja, joka tunnetaan salibandyn taustoilla myös halliyhtiö Arena Centerin omistajana ja hallituksen jäsenenä.

SSBL Salibandy Oy:n hallitukseen Heikki Vienola tulee avoimin mielin.
– Uutta on minulle varmasti paljon, kun en ole ennen ollut mukana, mutta ote on varmasti käytännönläheinen. Yhden miehen showhan kyseessä ei ole, kun ympärillä on tekemässä töitä paljon hyviä ihmisiä. Tykkään, että kokeillaan rohkeasti uutta, ja sitä, mikä toimii, toistetaan. Jos jokin ei toimi, kokeillaan jotain muuta kuten nyt Superfinaalin kohdalla. Ruotsissa se on toiminut hyvin mutta ei saanut meillä ilmaan siipiensä alle. Silloin on fiksua ratkoa mestaruus paras viidestä tai seitsemästä -sarjalla.
Lajia alusta asti läheltä seurannut Vienola näkee kehityksen olleen erinomaista.
– Olosuhteiden eteen on tehty paljon töitä, ja salibandy on levinnyt hienosti ympäri maan Varpaisjärveltä Helsinkiin ja enemmänkin. On ollut mahtavaa nähdä 30 vuodessa salibandyn kehittyminen päähänpotkitusta lajista huippu-urheiluksi. Helsingin ulkopuolella kuten Tampereella, Seinäjoella ja Jyväskylässä yleisömäärätkin ovat jo kivoja, ja itsekin oli jo 20 vuotta sitten hienoa pelata Lappeenrannassa 700 katsojan edessä. Uskon, että pidemmän päälle laji kehittyy paljon vielä tästäkin, katsomot täyttyvät ja pelaajatkin tienaavat, Vienola maalaa.

Viisasten kiveä urheilun pikavoittoihin ei Heikki Vienolan salkussa SSBL Salibandy Oy:n kokouksiin tule, vaan hallituksen puheenjohtaja uskoo systemaattiseen työhön lajin eteen.
– Katsotaan rauhassa, miten taataan jatkossakin myönteinen kehitys koko lajille. Kun huippusalibandy voi hyvin, koko laji voi paremmin ja kasvattaa vetovoimaansa. myös junioreissa ja muilla sarjatasoilla. On hemmetin mukava nähdä, että meillä on monipuolinen hallitus, jossa on sekä entisiä ja nykyisiä pelaajia että eri alojen huippuosaajia, On kiva olla kantamassa myös itse oma kortensa kekoon, Heikki Vienola sanoo.

kolmikko.jpg

Alakuva: Jarmo Perttilä (vasemmalla) ja Heikki Vienola kävivät vielä kaudella 2005 – 2006 pelaamassa liigaottelun Classicia vastaan SSV:n paidassa.

Jaa artikkeli