Peliveljet järjestää välipäivinä isot 25-vuotiskekkerit – Seinäjoki Areena täyttyy välipäivinä vanhoista pelaajista, maailmanmestareista ja juhlahumusta

Seinäjoki Areenassa vietetään välipäiviä SPV:n 25-vuotisjuhlia kahdella Salibandyliigan tapahtumaottelulla: Lauantaina 29.12. vastassa on TPS, ja sunnuntaina 30.12. SPV isännöi Oilersia.

Kuten monessa muussakin paikassa Suomessa, myös Pohjanmaan lakeuksilla pelataan loistavaa salibandyä.

Alueen ykkösseura on jo pitkään ollut Seinäjoen Peliveljet. Joulun ja uudenvuoden välipäivänä Seinäjoki Areenassa vietetään SPV:n 25-vuotisjuhlia kahdella Salibandyliigan tapahtumaottelulla: Lauantaina 29.12. vastassa on TPS, ja sunnuntaina 30.12. SPV isännöi Oilersia.

”Paljon on vettä virrannut Seinäjoessa perustamisen jälkeen. Silloin oli yksi joukkue, nyt niitä on 25 ja kerhot päälle. Pelaajiakin on yli 600”, SPV:n voimahahmo Tommy Koponen kuvailee.

Neljännesvuosisadan aikana Peliveljiä on ollut melkoisesti. Juhlaotteluihin on kutsuttu kaikki seurassa joskus pelanneet salibandyharrastajat, yhteensä tuhansia ihmisiä.

”Lisäksi meillä on oma lehti, joka jaetaan 60 000 talouteen ennen otteluita. Uskomme, että tavoitamme väkeä Pohjanmaalla”, Koponen sanoo.

Otteluiden vieminen isommalle Areenalle on merkki siitä, että jotain poikkeavaa on tapahtumassa. SPV:llä on ollut jo tavallisissa Urheilutalolla pelatuissa kotiotteluissa väkeä melko mukavasti, joten välipäivien tapahtumiin voi hyvällä syyllä odottaa nelinumeroista yleisömäärää.

”Siellä on yksi katsomon osa varattu näille vanhoille kutsutuille pelaajille. Yhteensä katsomoon pitäisi mahtua 2500 ihmistä, ja tavoitteena on, että ainakin tuhat tulisi”, Koponen sanoo maltillisesti.

Maltillisesti siksi, että varsinkin lauantain ottelu TPS:ää vastaan on ”spekseiltään” hyvin vetovoimainen. Synttärijuhlien lisäksi Areenalla on neljä tuoretta maailmanmestaria ja tietenkin myös MM-pokaali.

Eero Kosonen oli merkittävässä roolissa kultajoukkueen maalivahtina, ja meidän asiantunteva yleisömme huomasi kyllä sen. Yleisön reaktio oli tosi aito MM-kisojen jälkeisessä ottelussa. Markkinoinnissa voimme kertoa maailman parhaasta maalivahdista”, Koponen iloitsee.

Vierasjoukkueen maailmanmestarit Miko Kailiala, Mikko Hautaniemi ja Lauri Stenfors saavat hekin varmasti kunnon aplodit pohjanmaalaisilta.

Koponen on mielissään hyvistä katsojamääristä myös tavallisissa runkosarjapeleissä. SPV on kehittänyt tapahtumaansa jo divariajoistaan lähtien. Nykyisistä hienouksista Koponen mainitsee lediskriinin, jolla voidaan luoda tunnelmaa ja tuoda seuran värimaailman katsojien viihdyttämiseksi.

Viime keväänä kokeiltiin myydä sitoumuksellista kausikortteja, jolloin ne sai huomattavasti edullisemmin. Niitä meni kaupaksi yli 500.

”Syksyllä oli ilahduttavaa nähdä, että paikan päältä ostettavia lippuja menee lähes saman verran”, Koponen kertoo.

Hänellä on SPV:ssä monta roolia, joten kysymys edustusjoukkueen pelitavasta on osittain ristiriitainen. Peliveljien otteluissa tulee usein paljon maaleja molempiin päihin, mikä katsojien näkökulmasta viihdyttävää. Valmentajan vinkkelistä ei niinkään.

”Aika tyypillinen kommentti on, että ihan sama pärjäättekö, kunhan pelaatte noin”, Koponen naurahtaa, mutta vakuuttaa joukkueen ja valmennuksen olevan tilanteen tasalla.

Maalitalkoot eivät ole markkinointikikka, vaikka pelitapa puhuttaa jopa paikallisissa lehdissäkin. Sitä paitsi tällä kaudella se on tuottanut tulosta. SPV on Salibandyliigassa toisena.

”Ihan kohtuullisesti on mennyt, mutta on lupa odottaa parempaakin. Siihen nähden on tullut hyvin pisteitä, että pelillistä näkökulmaa on muutettu tälle kaudelle”, Koponen sanoo nyt valmentajan äänellä.

Hän tietää toki senkin, että kevään pudotuspeleissä ei hurlumheillä pärjätä.

”Siitähän on kuuluisa sanonta, että pelit voitetaan hyökkäämällä, mestaruudet puolustamalla.”

Mestaruuksista puhuttaessa onkin hyvä palata vuosijuhliin ja siihen, minkälaisena seurapomo Tommy Koponen näkee SPV:n kehityksen, jos ei nyt 25 vuoden päästä, niin seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Miesten lisäksi A-, B- ja C-juniorit ovat omissa SM-sarjoissaan kärkikahinoissa, ja kaikilla on todellakin hyvät mahdollisuudet mitaleille. Naiset saivat aikanaan SM-pronssia, ja siellä tehdään nyt uutta nousua hiljaisempien aikojen jälkeen”, Koponen pohjustaa.

Seuran tarkoitus on siis kehittyä entistä vahvemmaksi erikoisosaamisessa eli salibandyssä. Miesten edutusjoukkueelle se tarkoittaa esimerkiksi Champions Cupin kansainvälisiä pelejä, joissa se muutama vuosi sitten niittikin menestystä.

Samaan aikaan seuran jäsenmäärä halutaan kasvattaa yli tuhannen pelaajan. Välipäivien juhlaottelut toimivat kaiken lisäksi hyvänä perustustyönä tälle tavoitteelle. Salibandy on ja pysyy Seinäjoella.

44919741425_703b249a08_z.jpg

Teksti: Erno Rautarinta
Kuvat: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli