Nokian KrP julkaisi joukkueensa - maailmanmestari nimekkäin vahvistus

Nokian KrP on julkaissut ensi kauden joukkueensa Salibandyliigaan. Uuden päävalmentajan Jarmo Härmän nimekkäimpiä vahvistuksia ovat tuore nuorten maailmanmestari Mikko Laakso (kuvassa) M-Teamista ja Classicissa kaksi SM-kultaa voittanut Vertti Wigren.

Puolustuspäähän muualle siirtyneiden Kalle Keskitalon (Chur) ja Lauri Lavosen saappaita tulevat täyttämään Classicissa kaksi Suomen mestaruutta voittanut Vertti Wigren ja Näädissä aiemminkin pelannut, viimeiset kolme kautta Kooveessa pelannut Mikko Repo.
Wigren on Classicin huippulahjakasta 94-ikäluokkaa ja tottunut menestymään jo nuoresta lähtien. Wigren kävi kaksi vuotta sitten pelaamassa myös yhden kauden Sveitsin NLA-liigaa Alligator Malansin riveissä, jossa palkintokaappiin tuli hopeamitali. Hyväraaminen ja pallollisesti monipuolinen Wigren on pelannut Classicissa neljän kauden aikana Salibandyliigassa 93 runkosarjaottelua tehoin 10+6 sekä 30 pudotuspeliottelua tehoin 2+1. Näädissä Wigrenille on tarjolla isoa roolia joukkueen takalinjoilla ja varmasti myös pistepotentiaalia on nähtyä parempaan.

Repo on 1991 syntynyt, joka edellisellä KrP visiitillään oli vielä laitahyökkääjä, mutta viimeiset kolme kautta hän on pelannut puolustajana Kooveessa ja onkin löytänyt puolustajana oman pelillisen identiteettinsä. Hyvän laukauksen omaavana rightin kaverina on tietysti iso apu myös pallollisesti, mutta hyvän liikkeensä ja periksiantamattoman luonteensa ansiosta tulee olemaan tärkeä palanen Näätien alakertaa. Repo on saalistanut liigassa 126 ottelussa tehot 26+24.

Hyökkäyspäähän haettiin lisää taitoa ja ratkaisukykyä. Sitä saatiin tuoreen nuorten maailmanmestarin Mikko Laakson kuin Tepsissä A-junioreiden Suomen mestaruuden keväällä voittaneen Emil Eklundin myötä.
1998 syntynyt Laakso oli tosiaan toukokuussa Suomelle maailmanmestaruuden voittaneessa joukkueessa ja teki viime kaudella todellisen läpimurtonsa salibandyliigaan Divariin tippuneessa M-Teamissa. Pallollisesti juonikas ja urheilullinen Laakso paukutti viime kaudella 25 otteluun tehot 11+19 ollen nuoresta iästään huolimatta joukkueensa aivan kärkipelaajia koko kauden. Ensimmäisellä puolikkaalla liigakaudellaan hän saalisti 16 otteluun tehot 5+1, joten kehitys on ollut hurjaa ja Näädissä tätä kehitystä on tarkoitus jatkaa ja jalostaa.

1996 syntynyt Eklund on todella mielenkiintoinen tuttavuus Näädissä ja on pelityyliltään hyvin klassinen pallollinen keskushyökkääjä, joista on ollut Näädissä todellinen pula viime kausina. Noin 190-senttinen Eklund on ollut viimeiset kaksi kautta TPS:n edustusjoukkueen sopimuspelaajia, mutta pelannut TPS:n A-nuorissa sekä toissakaudella myös 8 peliä SBS Wirmossa Divaria tehoin 1+4. Hän on pelannut myös yhden kauden Sveitsin NLB-sarjan Thurgaun riveissä. Viime kaudella Eklund paukutti A-junioreiden SM-sarjassa runkosarjassa 16 ottelussa tehot 10+10 sekä pudotuspeleissä 11 ottelussa tehot 7+5, päättäen junnu-uransa mestaruuteen ja hattutemppuun.

Lisäksi joukkueen mukaan on otettu omista junioreista muutama uusi pelaaja sekä mielenkiintoinen tuttavuus, jolta löytyy pitkä jääkiekkotausta sekä salibandyssa muunmuassa kahdet arvokisat.
Valtteri Viitakoski harjoitteli jo viime kauden aikana jonkunverran KrP:n liigajoukkueen mukana ja pelasi A-junioreissa sekä farmijoukkueessa 2.divisioonassa niin paljon kuin jääkiekkokiireiltään ehti, sillä hän pelasi kevääseen asti tosissaan jääkiekkoa Ilveksen A-nuorissa. 1996 syntyneenä junnu-ura tuli kuitenkin päätöksen tänä keväänä ja Viitakoski päätti katsoa mihin asti rahkeet riittävät salibandyssa, joka on siis myös varsin tuttu laji hänelle. Olihan hän mukana jo muutama vuosi sitten Kanadan Nuorten maajoukkueessa MM-kisoissa sekä viimeksi joulukuussa Miesten MM-kisoissa Latviassa Kanadan maajoukkueessa. Miesten MM-kisoissa tehojakin tuli 6 otteluun 3+1. KrP Akatemian riveissä 2.divarissa 5 otteluun syntyi mukavat tehot 5+5, joten tässä voi olla todellinen yllättäjä tulevaan Salibandyliigakauteen.

Joukkueen viime kauden runko pysyy mukavasti kasassa ja pelaajamäärällisesti lähtijöitä on vähemmän kuin tulijoita, joten Näätien päävalmentajaksi tulevaksi kaudeksi tuleva Jarmo Härmä saa käyttöönsä hyvähenkisen ja tiiviin Näätänipun, johon on tullut mukaan nuoria ja nälkäisiä vahvistuksia.

Joukkueen rinki on suuri, mutta mukana on paljon lahjakkaita nuoria, joiden pelit painottuvat kauden aikana KrP:n junioreihin ja/tai yli-ikäisillä pelaajilla 2.divisioonassa KrP Akatemian peleihin farmisopimuksen turvin.

Nokian KrP pelaa tulevallakin kaudella EXELin mailoilla ja asustetoimittajana jatkaa Joma.

Nokian KrP 2017-18

Kesäringissä

Maalivahdit:

Antti Kortetmaa
Santeri Pohjonen
Teemu Viteli (KrP jun)

Puolustajat:

Rene Andersson
Tomas Estovirta (KrP jun)
Eetu Järvinen
Kalle Koivunen
Matti Koskela
Morics Krumins
Jere Mattila
Mikko Repo (Koovee)
Jesse Vainio
Juho Vähätalo
Vertti Wigren (Classic)
Sami Ärlig

Hyökkääjät:

Emil Eklund (TPS)
Joni Henttonen
Toni Jaakkola
Henri Johansson
Ville Kangasmäki
Mikko Laakso (M-Team)
Eetu Lumiala
Elmo Luoto
Tommi Merto
Henri Mäenpää
Ilkka Mäkipää
Jere Oksanen
Aleksi Peltola
Jani Rajala
Anton Roth
Eero Rötsä
Sami Savolainen
Elias Siira
Lauri Tynkkynen

 Nokian KrP:n tiedotteesta

Jaa artikkeli