Nea Korhonen laukoi jatkoajalla pronssin EräViikingeille

Kolme minuuttia ennen loppua PSS oli johtanut 3-1.

EräViikingit nappasi ensimmäisen naisten Salibandyliigan mitalinsa kaadettuaan pronssiottelussa Porvoossa PSS:n 4-3 Nea Korhosen jatkoaikamaalilla. Vielä kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ErVi oli ollut kaksi maalia tappiolla.

Elina Hautojärven osuma ja Noona Björkmanin kaksi maalia olivat pedanneet PSS:lle 3-1-johdon, joka komeili Aurora-hallin tulostaululla vielä kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Vieraiden maalivahti Laura Loisan juostua vaihtopenkille alkoi kuudella viittä vastaan tapahtua: Ensin iski Daniela Markelin kavennuksen ja sitten puolitoista minuuttia ennen summeria Anna Yli-Kojola pelin tasoihin. Molemmat osumat syötti Sara Piispa.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata vajaat yhdeksän minuuttia ennen kuin EräViikinkien Aino Tuokkola pudotti pallon päädystä alaspäin ja Nea Korhosen mukinkorkuinen laukaus upposi PSS:n maalin takatolpan juureen.

Arkistokuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli