Näin seuraat miesten ja U19-miesten maajoukkueleirejä – kokoonpanot, aikataulut ja striimit

Suomen miesten ja U19-miesten salibandymaajoukkueet leireilevät tällä viikolla Eerikkilässä. Kumpikin pelaa omalla leirillään kaksi ryhmän keskinäistä ottelua, ja kaikki neljä mittelöä nähdään suorina lähetyksinä Salibandyliiton YouTube-kanavalla .

Salibandyliiton YouTube-kanavalle

Suomen U19-ryhmä aloitti oman leirinsä tänä aamuna, ja miehet kokoontuvat torstaina. Kummankin ryhmän leiriottelut pelataan perjantaina ja lauantaina. Molemmat leirit päättyvät lauantaina.

Suomen miehet valmistautuvat vuoden päähän siirrettyihin MM-kotikisoihin, ja koska edessä on useita arvoturnauksia sisältävä tiivis kahden vuoden putki, on tälle leirille kutsuttu iso joukko potentiaalisia lähivuosien kisapelaajia.

Suomen miesten leiriryhmä

Suomen U19-joukkueen MM-turnaus häämöttää ensi huhti- toukokuun vaihteessa Tšekin Brnossa, ja välissä on tällä tietoa enää yksi maajoukkuetapahtuma, joten koossa on nyt pitkälti kevään kisoihin tähtäävä ryhmä. Lukittu ei kisapaikkoja toki ole, eli nyt kokoontuvan joukon ulkopuoleltakin voi nousta MM-koneeseen.

Suomen U19-miesten leiriryhmä

Kaikki neljä Eerikkilässä ryhmien kesken pelattavaa harjoitusottelua striimataan selostettuna monikameratuotantona, ja selostajana on äänessä liiton ja seurojen tapahtumista tuttu juontaja Gabriel Airaksinen.

Striimien lisäksi leireiltä on luvassa jatkuvasti sisältöä liiton eri sosiaalisen median kanaville.

Eerikkilän ottelut:

Pe 4.12.

Klo 16.15 Miesten peli
Klo 18.30 U19-peli

La 5.12.

Klo 14.00 U19-peli
Klo 16.15 Miesten peli (aika päivitetty 5.12.)

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli