Korona ottaa otetta yhteiskunnasta – Salibandyliiton päivitetty ohjeistus tilanteeseen

Viime päivien uutiset ovat kertoneet koronatilanteen kiihtymisestä Suomessa. Salibandyliiton tavoitteena on taata jatko lajin harrastamiselle ja sarjatoiminnalle.

Salibandytoiminnan mahdollistamiseksi tarvitaan koko salibandyväkeä.

Salibandyliitto velvoittaa salibandyseuroilta yleisten koronaohjeistusten lisäksi seuraavia toimenpiteitä:

– Seuran on velvoitettava ottelutapahtumiin ja harjoituksiin tulijoilta maskin käyttöä. Ohjeistus koskee THL:n ohjeistuksen mukaan 15 vuotta täyttäneitä. Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön. Maskia ei tarvitse käyttää pukukopissa, vaihtopenkillä eikä pelikentällä.

– Hallien katsojakapasiteetista saa olla käytössä enintään 50 prosenttia

– Turvaväleistä on huolehdittava poikkeuksetta

– Mikäli turvavälejä tai velvoitusta maskien käytöstä ei noudateta, on seuran tehtävä päätös ottelutapahtumien ja harjoitusten järjestämiseksi ilman katsojia

Pyydämme myös edelleen muistuttamaan lajin harrastajia siitä, että pienetkin oireet tarkoittavat, ettei salibandyhallille voi tulla. Tämä voi tarkoittaa lisääntyviä poissaoloja harjoituksista tai peleistä, mutta on äärimmäisen tärkeää viruksen leviämisen ennaltaehkäisyssä.

Ohjeistukset tulevat voimaan välittömästi tästä päivästä (9.10.2020) alkaen.

Muistutamme lisäksi koronavilkun käyttöönotosta sekä tutustumaan salibandyn koronaohjeisiin osoitteessa salibandy.fi/korona.

Jaa artikkeli