Tutustu Salibandyliiton yhdenvertaisuusohjelmaan

Salibandyliitto on julkaissut yhdenvertaisuusohjelmansa vuosille 2016–2019.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon teemat ovat nousseet uudella tavalla keskusteluun ja vahvemmin esille liikunnan ja urheilun sektorilla.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti valtion liikuntaneuvoston kaudelle 2015–2019 yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaoston. Samalla vuonna 2015 uudistettu liikunta- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö velvoittaa liikuntajärjestöjä edistämään liikunnan ja urheilun yhdenvertaisuutta.

Salibandyliiton yhdenvertaisuusohjelma tarkastelee laajaa asiakokonaisuutta niin organisaation eri sektorien kuin työyhteisön toimintakulttuurin näkökulmasta. Lähtökohtana oli nykyisten käytäntöjen, vahvuuksien ja heikkouksien kartoittaminen yhdenvertaisuusraportissa.

– Mielestäni suunnitteluprosessissa kiteytyi salibandylle tärkeä tavoite kaikenlaisen pelaamisen arvostamisesta ja mahdollistamisesta. Se on avannut liiton sisällä keskustelua salibandylle tärkeästä aiheesta, joka on noussut laajempaankin keskusteluun liikunta- ja urheiluyhteisöissä, toteaa Salibandyliiton puheenjohtaja Ismo Haaponiemi.

Raportti osoitti, että yhdenvertaisuuden kokonaisvaltaisen edistämisen nähdään olennaisella tavalla linkittyvän Salibandyn strategiaan ja vuoteen 2028 ulottuvan Love the Way You Play -vision toteuttamiseen. Vision mukaisesti salibandyn lajikulttuuria halutaan kehittää entistä avoimemmaksi ja monimuotoisemmaksi.
 
– Oivalsimme, että salibandyssa on matkan varrella tehty monia hyviä asioita yhdenvertaisuuden edistämiseksi, mutta näkökulmassamme on toki laajentamisen varaa. Näenkin yhdenvertaisuusohjelman tiekarttana ja konkreettisena työvälineenä kohti avoimempaa ja osallistavampaa laji- ja toimintakulttuuria. Ohjelman julkaiseminen on hyvä alku, joka mahdollistaa toimeenpano- ja suunnittelutyön viemisen eteenpäin, puheenjohtaja Haaponiemi näkee.

Nyt julkaistu ohjelma on paitsi tietopaketti ja yhdenvertaisuuskeskustelun avaus myös konkreettinen toimenpideohjelma, joka kattaa Salibandyliiton kaikki toimintasektorit. Ohjelman tuloksia ja vaikutuksia seurataan ja arvioidaan säännöllisesti ja varsinainen yhdenvertaisuussuunnitelma toimenpiteineen tullaan päivittämään kalenterivuosittain.

Tutustu Salibandyliiton yhdenvertaisuusohjelmaan alla.

 

Jaa artikkeli