FBC Kempes Rocksalibandyn Suomen mestari

FBC Kempes Kuopiosta voitti Rocksalibandyn Suomen mestaruuden, kun se voitti ensimmäistä kertaa finaaliin päässeen Dog’s Ball’n Tampereelta lukemin 5-2. Pronssia vei kotijoukkue Corner’s Pub voittamalla viime vuoden mestarin Jack the Roosterin niin ikään Tampereelta tiukasti rangaistuslaukauskisan jälkeen 3-2rl.

Mestaruus oli Kempekselle neljäs. Ensimmäinen mestaruus tuli Kemissä 2010, toinen vuonna 2011 Seinäjoella ja kolmas 2014 Tampereella.

– Mestaruuden voittaminen tuntuu aina yhtä hyvältä. Ensimmäistä kertaa voitimme varsinaisella peliajalla, ei rankkareilla, fiilistelee joukkueen kapteeni Jarkki Pöyhönen.
– Ei olisi voinut toivoa parempaa vastusta finaaliin kuin Dog’s Ball. Toivottavasti ensi vuonna päästään yhdessä juhlimaan heidän ensimmäistä mestaruuttaan.

Rocksalibandyn SM-turnaus oli järjestyksessään 16. ja se pelattiin 13.-14.1. Kokkolan Kampushallissa. Mukana oli 12 joukkuetta ympäri Suomen. Kahden päivän aikana pelattiin yhteensä 22 ottelua. Alkusarjat pelattiin neljässä kolmen joukkueen lohkossa ja lohkojen kaksi parasta pääsi puolivälieriin. Lohkojen kolmansille oli sijoitusottelut.

paikallinen_nuorisobndi.JPG

 Lauantaina pelaajia viihdytti paikallinen nuorisobändi Kultima&Kullanmurut

otteluohjelma_18_tulokset.pdf

 

 

 

Jaa artikkeli