Uuden edessä – Nuori haastaja tulee Espoosta

Oilersissa rakennetaan uutta projektia. Yksi nuorentuneen joukkueen mielenkiintoisista nimistä on nuorten maailmanmestari, Uusikaarlepyystä Espooseen muuttanut Alexander Nyman.

Nuori ja nälkäinen joukkue. Klisee, jonka näkee kovin usein. Tulevan kauden Oilersia kuvaillessa näissä kahdessa sanassa on kuitenkin totuuden siemen. Espoolaisjoukkue uudistui rajusti. Kokenutta kaartia poistui, nuoria pelaajia tuli tilalle. Yksi heistä on Uusikaarlepyystä pääkaupunkiseudulle muuttanut Alexander Nyman, uuden Oilers-valmentaja Heikki Luukkosen vanha tuttu nuorten maajoukkueesta.

Nyman johdatti kapteenina Suomen maailmanmestaruuteen keväällä käydyissä MM-kilpailuissa. Blue Foxissa neljä edellistä kautta divaria pelannut puolustaja löysi uuden kodin 450 kilometrin päästä lapsuuden maisemistaan.

– Minulla oli kaksi vaihtoehtoa, pääkaupunkiseutu ja Uumaja. Pääsin Hankeniin opiskelemaan ja tämä oli ykkösvaihtoehto, Nyman kertaa siirtoaan.

Muutto etelään ei ollut Nymanin mukaan helppo. 19-vuotiaan nuorukaisen arki muuttui.

– Onhan tämä pääkaupunkiseutu vähän erilainen paikka. Uusikaarlepyyssä ei ole edes julkista liikennettä. Pelkästään siihen totutteleminen vei aikaa.

– Nyt mä pääsen jo kouluun ja takaisin, Nyman jatkaa nauraen.

Nymanilla oli useampi vaihtoehto, joista valita uusi seura. Valinta kohdistui Oilersiin. Päävalmentaja Luukkosella oli oma merkityksensä, samoin tulevilla joukkuekavereilla.

– Kontaktit vaikuttivat. Kotiutuminen on helpompaa, kun on tuttuja kavereita. Tiesin myös, miten Heikki haluaa tehdä asioita. Se helpottaa, kun sinulla on etukäteen luottamus valmentajaan, Nyman perustelee.

Oilersilla oli jo viime kaudella potentiaalia paljon nähtyä parempaan. Viestit Espoosta kertovat, että joukkueen sisäisessä vaatimustasossa oli parantamisen varaa. Johtajuutta puuttui. Ulkopaikkakunnalta tuleva nuori mies ei tietenkään ole ratkaisu asiaan, mutta Nyman pyrkii johtamaan omalla esimerkillään myös uudessa joukkueessa.

– Mulla on sellainen tunne, että meillä on rakennusprojekti menossa. Haluan olla kentällä liideri, ja omasta mielestäni olen jo nyt pystynyt toimimaan niillä vahvuuksilla, joita minulla on.

Potentiaalia ja taitoa Oilersilla on vaikka muille jakaa. Joukkueessa on useita juniorimaajoukkueessa loistaneita tähtiä, jotka eivät vielä ole nousseet liigassa sille tasolle, jota voisi odottaa. Loukkaantumiset ovat vaivanneet uran aikana muun muassa Matias Kaartista, Sylvester Raikamoa ja Markus Markkolaa. Heistä jokaisella on eväät 50 pisteen miehiksi.

Joukkueen nuoruutta alleviivaa se, että Niklas Meyer on ainoa 80-luvulla syntynyt pelaaja. Nymanin tavoin ruotsia äidinkielenään puhuva Meyer on kokemuksensa vuoksi tärkeä Oilersille, sitä hän on myös Nymanille.

– Niklas opettaa Hankenilla. En tuntenut häntä aikaisemmin, mutta hän on muodostunut minulle jo nyt tärkeäksi ihmiseksi ja mentoriksi. Hän on auttanut minua kentän ulkopuolisissa asioissa paljon, Nyman kiittelee.

Blue Foxissa arvokasta oppia ex-maajoukkuepuolustaja Jori Isomäeltä saanut Nyman näkee Oilersin vahvuudet pallollisessa pelissä. Nuoruus on paitsi voimavara, myös pienoinen haaste.

– Meillä on jätkiä, jotka uskaltavat pelata. Olemme pelureiden joukkue. Toisaalta rutiinin puute tulee varmasti näkymään kauden aikana. Niitä hetkiä varten kaipaisimme varmasti enemmän kokeneita pelaajia, hän puntaroi.

Oman roolinsa suhteen Nymanin nälkä on kasvanut syödessä.

– Minä tulin sillä tavoitteella, että haluan pärjätä liigassa. Se oli vähän alakanttiin mietitty, sillä tiedän jo nyt pärjääväni. En tullut tänne pärjäämään. Tulin tänne antamaan niin paljon kuin pystyn, jotta voitamme pelejä.

Itseluottamusta ja rohkeutta Nymanilta ei puutu. Haastattelukin sujuu suomeksi niin hyvin, että jos ei paremmin tietäisi, ei uskoisi sen olevan haastateltavalle hieman vaikeaa.

– Yksi syy siirtoon oli myös se, että haluan oppia suomea paremmin. Maajoukkueessa pelatessani suomen kieleni oli aika heikko.

Kentällä Nyman antaa tekojen puhua puolestaan. Hän laskee Oilersin uudistuksista huolimatta mitalikandinaatiksi.

– Mulla on vahva luotto siihen. Turha edes lähteä pelaamaan, jos et usko menestykseen.

Teksti: Tuomo Reponen

34352349721_9dd9dd2df8_z.jpg

Jaa artikkeli