TPS:n uusi koti oli vaikea paikka SPV:lle – "Tämä halli on iso voitto tälle pelille"

Turkulaisen salibandykansan pitkä odotus uuden sisäpalloiluhallin vuoksi päättyi lauantaina. Paikalla TPS-SPV-ottelua ja uutta hallia katsomassa oli 2 639 katsojaa.

Julkaistu 13.1.2018 23:15

Turun Kupittaan uudessa sisäpalloiluhallissa on odottava tunnelma. Iskevät sanat vilisevät hallin videotaululla. "Unelma on toteutunut. Olemme saaneet kodin Kupittaalle. Uuden aikakauden alku."

Katso Anssi Koskisen kuvat uudesta Kupittaan palloiluhallista ja TPS-SPV-ottelusta.

TPS-SPV-liigaottelua edeltäneet juhlallisuudet viimeistään kruunasivat pitkän odotuksen. Avajaispuheessaan TPS Salibandy ry:n hallituksen puheenjohtaja Toni Lahtela alleviivasi uuden kotipaikan tärkeyttä seuralle. Etenkin miesten edustusjoukkueen kohdalla on tuntunut, että TPS on ollut kylässä useammassa kotipaikassa. Kiertolaisajan jälkeen uusi kotihalli tuo kaivattua vakautta.
 
Uudelle hallille on Turussa selkeästi ollut tilausta. Noin 20 miljoonaa maksanut sisäpalloiluhalli tuntuu saavan positiivisen vastaanoton jokaiselta, joka astuu hallin ovista sisään. Salibandyn lisäksi halli palvelee myös useita muita lajeja mm. lentopalloa, koripalloa ja futsalia.
  
– Turussa on ollut jo pitkään Suomen parhaat palloilumahdollisuudet. Nyt meillä on tämä hienon kokonaisuuden täydentävä uusi palloiluhalli, totesi puheessaan Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus.  
 
Itse lauantain Salibandyliigaottelussa vierailija SPV sai peliin hyvän alun. Seitsemän peliminuutin kohdalla vierailijat olivat päässeet 2–0-johtoon Joni-Arttu Siepin ja Matias Veikkolan maaleilla.
 
Kotiyleisön riemuksi TPS pääsi kuitenkin alkuvaikeuksien jälkeen peliin mukaan Joonas Koskisen, Jani Hyytiäisen ja Sami Saarisen maaleilla. Lopullisesti turkulaiset pudottivat vierailijat kyydistä toisessa erässä, kun se iski erän ainoat neljä osumaa.
– Pelin alussa tuntui, että olemme vieraita omassa kotipelissämme. Seisoimme ja katsoimme, kun SPV piti palloa. Onneksi heräsimme ajoissa, TPS:n päävalmentaja Jukka Ruotsalainen sanoi.

Pelin lopussa SPV pääsi kaunistelemaan lukemia, kun se pelasi ottelun lopun 6–5-vastaan. Lopulta päätöslukemat kirjattiin isännille 10–7. Voitolla TPS venytti voittoputkensa jo viiteen peliin.

– Hyvän alun jälkeen pelaamisestamme katosi kaikki idea. Hävisimme pallonhallinnan ja kaksinkamppailut ottelussa melkein järjestäen ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen totesi.
– Kyllä tämä oli meiltä välillä jo aika häpeällinen esitys, hän jatkoi.
 
Päivän tapahtuma ja uusi halli keräsivät kehuja ottelun jälkeen.
– Puitteet olivat hienot. En oikein aamulla uskaltanut edes odottaa tuollaista tunnelmaa. Kaikki toimi viimeisen päälle, TPS:n parhaana palkittu Janne Nurminen (1+1) kertasi ja kiitti kotiyleisöä.

– Tämä halli on iso voitto tälle pelille. Tällaisten hallien kautta laji kasvaa vielä isommaksi, siitä mitä se nyt jo on. Turkulaiselle salibandylle isot onnittelut,  SPV:n päävalmentaja Koponen sanoi.
– Hieno tapahtuma. Lauantai-ilta. Kaupungissa pelataan samaan aikaan jääkiekkoa ja jalkapalloa. Meillä on silti hallissa yli 2000 katsojaa. Pitää olla tyytyväinen, TPS-luotsi Ruotsalainen totesi ytimekkäästi.

Kaikkiaan lauantai-illan peliä oli saapunut seuraamaan 2 639 katsojaa.

TPS-SPV

Teksti: Antti-Jussi Korhonen
Kuvat: Anssi Koskinen

Artikkelin avainsanat