Suomi kesti Slovakian taistelun ja jatkaa MM-välieriin

Suomi pelaa MM-välierissä kaadettuaan Slovakian 6-2.

Suomi selviytyi naisten MM-turnauksen neljän parhaan joukkoon kaadettuaan illan puolivälierässä Slovakian 6-2. Ottelua jännitti Bratislavan Ondrej Nepela Arenalla 3 856 katsojaa. Semifinaaleissa Suomi kohtaa puolivälierien iltaottelun Sveitsi – Norja voittajan.

Vaikka Slovakian ykkösketju tiedettiin vahvaksi, teki koko joukkue päivän puolivälierästä jännitysnäytelmän. Paulina Hudakova iski emännät vastaiskusta johtoon, ja Nina Rantalan tasoitettua ylivoimalla kolahti taas. Lenka Cuprakova punnersi itsensä väkisin maalin eteen ja survoi pallon Noora Vuorelan taakse. Erätauolle lähdettiin kuitenkin tasalukemista Suomen onnistuttua uudelleen ylivoimalla. Hätäilemätön Hanna Sipiläinen pommitti pallon kuvion alimman pelaajan paikalta maata pitkin perille asti.

Toisessa erässä Jenna Saario nostettiin penkiltä Veera Kaupin sekä Oona Kaupin rinnalle, ja turkulainen tuore ylioppilas kiitti luottamuksesta saman tien. Saario ampaisi oikealla hetkellä maalin eteen lakaisemaan Veera Kaupin laukauksen paluupallon maalivahdin alta verkkoon.

Kolmas erä oli Suomelle illan helpoin ja toi Eliisa Alangolle pitkään kaivatut onnistumiset. Hän nosti maalin edestä Nina Rantalan tarjoilusta 4-2, ja Veera Kaupin lingottua Suomelle viidennen maalin ehti Alanko vielä napauttaa loppunumerot kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria. Slovakia oli alkanut vetää maalivahtiaan penkille jo Veera Kaupin 5-2-maalin jälkeen muttei onnistunut kaventamaan edes kuudella viittä vastaan.

– Oli ehkä vähän jännitystä ilmassa eikä pystytty pelaamaan pallollisina parhaalla tasollamme, maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Suomen kapteeni Nina Rantala mietti.
– Toki kaikki kunnia myös vastustajalle, joka oli erittäin vahva. Kolmannessa onnistuttiin rauhoittamaan ja rytmittämään omaa peliämme paremmin, ja siitä se alkoi luistaa. Huikea fiilis hallissa, suomalaiset fanit kannustivat meitä mahtavasti ja haluttiin näytää heille, mitä osataan.

– Voitto oli tänään tärkein tavoite, mutta ei ollut meiltä nappipeli, Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen sanoi.
– Huomenna pitää kyllä olla pallon kanssa huolellisempia ja pallottomassa pelissä kärsivällisempiä.
Valmentajan kehut sai myös komeasti taistellut vastustaja.
– Täytyy sanoa, että Slovakia oli tänään todella kova ja veivät tunnepuolella peliä kovalla intensiteetillä. Tunnelma oli hallissa turnauksen tähän asti intensiivisin eivätkä ohjeet tahtoa kuulua penkiltä metrin päähän.

Salibandya, Bratislava

Naisten MM-turnaus, puolivälierä

Suomi – Slovakia 6-2 (2-2, 1-0, 3-0)

1. erä: 7.04 Paulina Hudakova (Denisa Ferencikova) 0-1, 9.42 Nina Rantala 1-1
yv, 10.18 Lenka Cuprakova (Katarina Klapitova) 1-2, 15.40 Hanna Sipiläinen
(Rantala) 2-2 yv.
2. erä: 33.21 Jenna Saario (Veera Kauppi) 3-2.
3. erä: 48.00 Eliisa Alanko (Rantala) 4-2, 51.54 Veera Kauppi (My Kippilä) 5-2, 59.52 Alanko (Minna Kallio) 6-2.

Torjunnat:
Noora Vuorela Suomi 4+3+4=11,
Karolina Kristoforova Slovakia 13+9+8=30.

Jäähyt: Suomi 2 min, Slovakia 4×2 min.

Erotuomarit: Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tshekki.

Yleisöä: 3 856.

Suomen parhaana palkittiin Veera Kauppi.

Jaa artikkeli