Suomi juhlii salibandyn opiskelijoiden maailmanmestaruutta

Tshekki kaatui Lodzin MM-finaalissa 6-2.

Suomi uusi naisten opiskelijoiden maailmanmestaruutensa kaataessaan Puolan Lodzissa loppuottelussa Tshekin 6-2. Suomen joukkue useine naisten maajoukkueen kärkinimineen vei turnauksen puhtaalla pelillä.

Avauserässä nähtiin vain yksi maali, kun ensin Veera Kaupin rangaistuslaukaus pysähtyi maalivahtiin mutta samasta rikkeestä seuranneessa ylivoimapelissä My Kippilä laukoi Suomen johtoon. Tshekki tasoitti toisessa erässä ennen kuin Oona Kauppi nosti pelin puolivälissä Suomen uudelleen edelle. Eroa alkoi tulla kolmannessa erässä, jossa Oona Kauppi onnistui kahdesti muuttaen tilanteeksi jo 4-1. Vastustajan kavennuksen jälkeen oli Sara Piispan vuoro tuupata rangaistuslaukauksensa maalivahtiin, mutta isompaa hätää ei Suomella ollut edes Tshekin yrittäessä kuudella viittä vastaan. Oona Kauppi ja Veera Kauppi karkasivat viimeistelemään tyhjiin, ja lopussa kiepautti vielä Jenna Saario vanhanaikaisella loppunumerot maalivahdin vasta kiirehtiessä penkiltä takaisin tolppien väliin.

– Tiukka peli, Tshekillä oli paljon A-maajoukkuepelaajia, Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen mietti.
– Alussa päästiin taas johtoon ja hyvin liikkeelle, mutta sitten tuli vaikeampia vaiheita, joista pitää nostaa esiin maalivahtimme Pauliina Hietanen. Hän pelasi todella hyvin ja piti joukkuetta pitkin vaikeimmilla hetkillä. Lopussa sitten taas helpotti ja numeroista tuli lopulta selkeät.
Suomen maailmanmestaruus tuli puhtaalla pelillä, kun Japani kaatui 33-0, Puola 21-1, välierässä Ruotsi 5-3 ja tänään Tshekki 6-2.
– Aika tyytyväinen täytyy olla kun kerran kaikki pelit voitettiin, päävalmentaja veti turnausta yhteen.
– Varsin luottavaisesti voi katsoa tätä uutta sukupolvea, joka on astumassa esiin. Hyökkäyspelissä ja pallollisessa osaamisessa on menty selvästi eteenpäin vaikka kokemusta kovista kansainvälisistä peleistä vielä puuttuukin, kuten eilen Ruotsia vastaan välillä näkyi. Nyt vaaditaan minulta itseltänikin rohkeutta antaa tulokkaille luottoa ja mahdollisuuksia kerätä kokemusta, ja varmasti moni pelaaja täällä pelasikin itsensä jatkoon myös naisten maajoukkueessa.
Suomen opiskelijamaajoukkueessa on paljon samoja nimiä kuin naistenkin maajoukkueessa, ja näyttää selvältä, että myös hyödyt ovat yhteiset.
– Täältä saatiin oikeastaan kaksi laadukasta kansainvälistä ottelua ja kaksi enemmänkin läpsyttelyä. Naisten maajoukkueen kannalta tavoitteita täällä on oikeastaan kaksi eli tehdä omaa pelitapaa tutuksi pelaajille ja samalla tarkkailla uusia potentiaalisia pelaajia. Kaksi vuotta sitten opiskelijoiden kisoissa Portugalissa kaksi pelaajaa pelasi itsensä sitä kautta naisten maajoukkueeseen, ja myös täällä moni pelaaja antoi näytöt, jotka tuovat kutsun myös seuraavalle naisten maajoukkueleirille, päävalmentaja vinkkasi.

Salibandya, Lodz, Puola

Opiskelijoiden MM-turnaus

Naiset

Loppuottelu Tshekki – Suomi 2-6 (0-1, 1-1, 1-4)

1. erä: 9.26 My Kippilä (Mia Vallenius) 0-1 yv.
2. erä: 22.28 Gabriela Tozickova (Denisa Kotzurova) 1-1, 28.20 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 1-2.
3. erä: 43.16 Oona Kauppi (Kippilä) 1-3 yv, 47.44 Oona Kauppi (Kippilä) 1-4, 51.36 Adela Bocanova (Nela Kapcova) 2-4, 58.45 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 2-5, 59.39 Jenna Saario (Sofia Leino) 2-6.

Torjunnat:
Nikola Prileska Tshekki 7+4+6=17.
Pauliina Hietanen Suomi 11+7+7=25.

Jäähyt: Tshekki 3×2 min, Suomi 3×2 min.

Erotuomarit: Maris Kumerdanks ja Kaspars Kristapsons, Latvia.

Suomen parhaana palkittiin My Kippilä.

Jaa artikkeli