Suomen Sveitsin suurlähettiläs nautti salibandytunnelmasta – ”Tätä täytyy nähdä lisää”

Suurlähettiläs Timo Rajakangas oli ensimmäistä kertaa seuraamassa salibandya, kun Suomen miehet kohtasivat Sveitsin EFT-turnauksessa Kirchbergissä, ja oli vaikuttunut näkemästään.

Suomen salibandymiehet osallistuivat viikonloppuna neljän huippumaan EFT-turnaukseen Sveitsin Kirchbergissä. Lauantaina Suomen kolmatta ja viimeistä turnausottelua oli saapunut seuraamaan arvovaltainen vieras. Suomen Sveitsin suurlähettiläs Timo Rajakangas yli yksi reilusta 1300 katsojasta, joka pääsi todistamaan Suomen 4–2-voittoa turnauksen isäntämaa Sveitsistä.

Rajakangas oli lauantaina ensimmäistä kertaa seuraamassa salibandyottelua. Kokemus on suurlähettilään mukaan vaikuttava.

– Tuskin olisi voinut mahtavampaa sisääntuloa olla salibandyn maailmaan kuin tämä matsi. Olen täällä Sveitsissä Suomea edustamassa, ja oli hienoa päästä näkemään meidän maajoukkueiden välinen matsi. Päättyi vielä onnellisesti Suomen voittoon, joten tämä oli täydellinen ilta, Rajakangas kommentoi.

Rajakangas on tuore hahmo Sveitsissä, sillä hän alotti suurlähettiläänä syyskuussa 2017. Asemapaikkana hänellä on Bern.

– Olin yllättänyt, että salibandy on näin valtavan nopeatempoinen ja mukaansa vetävä urheilulaji. Ei todellakaan tullut tylsistynyt olo tätä katsoessa. Jäi sen verran kutkuttamaan, että tätä täytyy nähdä lisää, Rajakangas hehkutti.

Suomen miesten saldoksi EFT-turnauksessa jäi voitot Tshekistä ja Sveitsistä sekä tappio Ruotsille. Myös Suomen alle 19-vuotiaat pojat pelasivat Kirchbergissä samaan aikaan neljän maan turnauksen. Poikien saldo oli identtinen miesten kanssa: voitot Tshekistä ja Sveitsistä sekä tappio Ruotsille.

Miesten Sveitsi–Suomi-ottelun jälkeen suurlähettiläs pääsi tekemään läheisempää tuttavuutta Suomen joukkueen kanssa. Päävalmentaja Petteri Nykky sekä konkaripelaaja Mika Kohonen avasivat keskustelutuokiossa lajin saloja.

– Täytyy sanoa, että ihastutti ja herätti kunnioitusta se, etteivät he mitenkään rehennelleet saavutuksillaan. Yritin tarjota, että Suomi on hallitseva maailmanmestari joulukuulta 2016, mutta he sanoivat sen olevan jo menneisyyttä ja suuntasivat katseensa tulevaisuuteen ja seuraaviin haasteisiin.

Seuraavan kerran kansainvälistä huippusalibandya on tarjolla Sveitsin maalla toukokuussa 2018, kun alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat pelataan St. Gallenissa.

Lue ja katso lisää:
Miesten ottelun raportti
Miesten ottelun maalikooste
Petteri Nykyn haastatteluvideo
Jami Mannisen haastatteluvideo

Kuvat: Michael Peter / EFT2017.

Jaa artikkeli