Suomen naisten kiri ei kantanut loppuun asti

Suomen naiset kokivat niukan 4-5-tappion Ruotsille maiden ensimmäisessä kohtaamisessa Uumajassa perjantai-iltana. Revanssia niin naisille kuin miehille tarjotaan sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla toisissa maaotteluissa.

Kaksi ensimmäistä erää oli selkeää Ruotsin hallintaa Suomen pelin takkuillessa kaikilla osa-alueilla. Kolmanteen erään Ruotsi lähti 5-1-johdossa. Siinä Suomi aloitti vahvan kirin, mutta tasapeliin saakka se ei riittänyt.

Suomen parasta esitti Nina Rantalan (kuvassa) johtama ykkösketju, jonka kaikki pelaajat pääsivät maalien makuun. Torjuntavastuun saanut Tiltu Siltanen voi myös olla tyytyväinen maajoukkueuransa avausotteluun.   

Kolmannessa erässä, jonka Suomi vei 3-0, peli alkoi jo osoittaa heräämisen merkkejä. Ryhtiliikkeen aloitti Sanni Nieminen pommittamalla hienosti yläkulmaan, kun päätöserää oli pelattu neljä minuuttia. Viimeisellä kymmenminuuttisella Rantala teki illan toisensa alivoimalla ja aikalisän jälkeen Suomen pelatessa ilman maalivahtia Hanna Sipiläinen muutti tulostaulun lukemiksi 5-4. Tasoitusosumaa ei kuitenkaan enää nähty.

Ensimmäisessä erässä Nina Rantala tasoitti vielä Louise Wickströmin avausmaalin jälkeen tilanteeksi 1-1, mutta sitten Ruotsi nakutti neljä perättäistä osumaa. Suomella oli kahdessa ensimmäisessä erässä vaikeuksia avata peliä Ruotsin karvauksen edessä ja helppoja virheitä tuli liikaa. Kahdesti Suomi pääsi kokeilemaan myös ylivoimapelaamista, joista jälkimmäisen aikana Isabell Krantz rokotti alivoimamaalilla.  

Suomi sai lohdutuspisteen maaottelutapahtuman pistepottiin voittamalla rangaistuslaukauskisan Sara Piispan onnistuneella suorituksella.   

Kahden ottelun jälkeen Ruotsi johtaa yhteispistein 4-2. Toiset ottelut ovat vuorossa sunnuntaina Vantaalla.

Kuva viime vuoden MM-finaalista.

Salibandya, Uumaja

Suomen ja Ruotsin maaottelutapahtuman ensimmäinen osa
Naiset: Ruotsi – Suomi 5-4 (3-1, 2-0, 0-3)
1. erä: 2.31 Louise Wickström (Sofie Andersson) 1-0, 6.11 Nina Rantala (Hanna Sipiläinen) 1-1, 14.56 Amanda Delgado Johansson (Isabell Krantz) 2-1, 15.09 Wickström (Andersson) 3-1.
2. erä: 27.38 Emelie Wibron (Sofia Joelsson) 4-1, 29.28 Krantz (Eiremo) 5-1 av.
3. erä: 44.09 Sanni Nieminen (Sipiläinen) 5-2, 51.46 Rantala (Nieminen) 5-3 av, 58.44 Sipiläinen (Rantala) 5-4 im.  

Rangaistuslaukauskisa (3 laukojaparia)
1. R Stephanie Boberg (-), S Nina Rantala (-)
2. R  Emelie Wibron (-), S Sara Piispa (+)
3. R Ellen Rasmussen (-)

Suomi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Ruotsille 2-1.

Torjunnat:
Emelie Frisk Ruotsi 4+4+4=12,
Tiltu Siltanen Suomi 8+12+8=28.

Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 3×2 min.

Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tšekki.

Yleisöä: 1 072.

Suomen parhaana palkittiin Laura Mertsalmi.

Maaottelun tilanne Uumajassa pelattujen otteluiden (miehet ja naiset) jälkeen: Ruotsi 4 p, Suomi 2 p.

Maaottelutapahtuman toiset ottelut ovat vuorossa sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla. Naisten maaottelu alkaa klo 13 ja miesten klo 16. Päivän ensimmäisenä otteluna nähdään Suomen ja Latvian alle 19-vuotiaiden maaottelu klo 10 alkaen.

Jaa artikkeli