Salibandyn ja Bernerin yhteistyö palkittiin alan merkittävässä tapahtumassa

Sponsorointi ja tapahtumamarkkinointi ry palkitsi SSBL Salibandy Oy:n ja Berner Oy:n XZ Men -tuotemerkkiä ja Salibandyliigaa koskevasta yhteistyöstä.

Yhteistyö palkittiin kunniamaininnalla suunnittelu-kategoriassa alan tärkeimmässä tapahtumassa, Sponsorointi ja tapahtumamarkkinointi ry:n foorumissa.

– XZChallenge-kampanja on hyvä tapa kannustaa nuoria tuomaan esille osaamistaan. Suunnittelemme kampanjalle jatkoa myös ensi vuodelle, kertoo Berner Oy:n Brand Manager Elina Seppänen.
 
Myös SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Nurminen (kuvassa oik.) oli otettu huomionosoituksesta.

– Olemme oikealla tiellä. Tämä on meille rohkaiseva kunnianosoitus tuloksellista yhteistyöstä, jota teemme yhteistyökumppaneidemme kanssa.

SSBL Salibandy Oy:n markkinointikoordinaattori Toni Nikusen (kuvassa vas.) mukaan palkinto antaa lisää voimia kehittää toimintaa entisestään.

– Lähdimme hakemaan Berner-yhteistyöstä referenssia ja benchmarkia yhteistyökumppanuuksiimme kaupallisten tuloksien mitattavuuden osalta, ja onnistuimme siinä todella hyvin. Yhteistyössä merkittävässä roolissa olivat myös XZChallenge-videot, jotka toimivat innostajina harrastajien osallistamiseksi #XZChallenge-kampanjaan sosiaalisessa mediassa.

Vuoden sponsorointiteoksi valittiin Nesteen ja lumilautailija Antti Autin yhteistyö. Muita palkinnon saajia olivat mm. brändilähettilääksi valittu Enni Rukajärvi ja Tuntematon sotilas -elokuva ainutlaatuisena sponsorointialustana. Salibandyn yhteistyökumppaneista myös OP palkittiin henkilöstön osallistumisesta ”Hiiop! 100 vuotta vapaaehtoistyötä” -kampanjallaan.

Lue millaisesta kampanjasta XZChallengessa oli kyse.

Yksi XZChallenge-kampanjan video katsottavissa alla.

Jaa artikkeli