Nina Rantala nousi kaikkien aikojen pörssikärkeen!

Classicin Nina Rantalan viisi pistettä illan paikallisottelussa nostivat hänet ohi Katriina Saarisen.

Classicin Nina Rantalasta tuli naisten Salibandyliigan kaikkien aikojen pisteykkönen, kun Classic kaatoi torstain paikallisottelussa Kooveen 12-6.

Nina Rantala teki ottelussa kolme maalia ja syötti kaksi, ja liigan pistekärjen koko uran 265 ottelun tehot ovat nyt 341+300=641. Rantala ohitti kaikkien aikojen tilastossa joukkueensa päävalmentaja Katriina Saarisen, joka teki aktiivivuosiensa 359 ottelussa saldon 384+256=640.

– Ihan kiva oli, kun tiesi, että ennätys oli enää yhden maalin päässä, mutta yhtäkään pistettä en olisi tehnyt ilman noita huikeita joukkuekavereitani, Classicin kapteeni muistutti.
– Kiitos menee myös sinne suuntaan.

Nina Rantalan 641. tehopiste: 

Poikkeuksellisesti Lempäälän Ideaparkissa pelattu kärkiottelu eteni vielä puolivälissään tasalukemissa 2-2, mutta jo ennen toista taukoa mestari Classic oli karannut 7–2-johtoon.
– Ihan superhienoa oli pelata, loistavat puitteet ja yleisö löysi paikalle, joten täällä kelpasi pelata, Nina Rantala kiitteli.

– Ensimmäisessä erässä jotenkin puristettiin mailaa eikä oltu rohkeita pallolla, kun oli uusi ympäristö ja paljon yleisöä. Ei otettu kunnolla vastustajalta tilaa ja aikaa pois, ja Koovee on sen tasoinen joukkue, että iskee silloin. Toiseen erään päätettiin lopettaa mailan puristaminen ja alkaa pelata, ja siitä se lähti.

Kooveen Veera Kauppi laukoi hattutempun, mutta tänään ei sekään riittänyt pisteisiin.
– Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä ja kolmas, muuten peli noudatti samaa kaavaa kuin syksyllä eli tuli pieni notkahdus ja siinä vastustaja menee ohi ja lujaa. Jäätiin siinä pahasti jalalla ja fyysisessä pelissä. Tosi paljon harmittaa, että tuli tuollaiset lukemat kun hävittiin peli toisessa erässä. Silloin kun noudatettiin omaa pelisysteemiä, meni ihan hyvin, ja kuusi tehtyä maalia noin kovaa joukkuetta vastaan on ihan hyvä määrä. Ketä tahansa muuta vastaan se olisi riittänyt enempään. Ensi kerralla Classicia vastaan pitää vain jättää se notkahdus pois. Kun vastustaja saa maalin – kaksi eteen, tulee paniikkia ja aletaan oikoa kun pitäisi vain luottaa omaan juttuun eikä muuttaa sitä.
Myös Veera Kauppi nautti Ideaparkin liigatunnelmasta.
– Uutta ei oikeastaan ollut kuin että käveltiin kauppojen läpi pukkariin. Oli hyvät tilat, yleisöä paikalla ja mukava tunnelma, kaikkiaan tosi onnistunut tapahtuma.

Arkistokuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli