Naisten MM-kisat pelataan suomalaisille kultaisia muistoja tarjonneessa areenassa

Salibandyn 11. naisten MM-kisat pelataan yleisökapasiteeteiltaan suuren kokoluokan areenoissa.

Tapahtuman ykköshallina toimii Ondrej Nepela Areena, jossa Suomen jääkiekkoleijonat juhlivat MM-kultaa keväällä 2011 nuijittuaan finaalivastus Ruotsin luvuin 6-1. Kisojen ajan halli tunnettiin nimellä Orange Arena.

Nepela Areenassa pelataan naisten MM-kisojen 48:sta ottelusta 32, sisältäen ratkaisupelit aina turnauksen huipentavaan MM-loppuotteluun lauantaina 9. joulukuuta.

Nepela Areena on valmistunut jo vuonna 1940, mutta halli remontoitiin ja modernisoitiin ennen vuoden 2011 jääkiekon MM-turnausta. Sapporon vuoden 1972 talviolympialaisissa kultaa saavuttaneen taitoluistelija Ondrej Nepelan mukaan nimetty monitoimiareena toimii paitsi KHL-joukkue Slovan Bratislavan kotiareenana, myös konserttien ja muiden suurten yleisötapahtumien näyttämönä.

Nepela Areenan yleisökapasiteetiksi ilmoitetaan 10 055 katsojaa, mikä tekee siitä suurimman hallin, jossa naisten MM-kisoja on konsanaan pelattu. Vuoden 2013 MM-kisoissa Tshekin Ostravassa MM-otteluita tahkottiin reilun 9000 katsojan CEZ Arenassa. Hallin yleisökapasiteetti ei kuitenkaan ole tunnelman tae. Edellisen MM-turnauksen pääareenan, Tampereen Hakametsän jäähallin maksimi on n. 7 300 katsojaa, mutta silloin loppuottelussa tehtiin naisten MM-kisojen yhden ottelun yleisöennätys, kun lehtereillä oli 6517 katsojaa.

Suomi pelaa Nepela Areenassa kaikki muut ottelunsa paitsi avausottelun Tshekkiä vastaan 2. joulukuuta. Tämän otatuksen näyttämönä on läheinen Hant Arena (alakuva), jonne sinnekin mahtuu n. 4200 katsojaa.

Hant Arena

Jaa artikkeli