Naiselle hopeaa, miehille pronssia OMM-kisoista

Suomen opiskelijamaajoukkue laittoi Ruotsin todella ahtaalle salibandyn naisten OMM-finaalissa Singaporessa. Ratkaisua jouduttiin hakemaan rangaistuslaukauskilpailusta, jossa Ruotsi osoittautui lopulta etevämmäksi.

Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 7-7 Suomen noustua kolmen maalin tappioasemasta hienosti tasoihin. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta ”kultaista maalia” ei tällä kertaa nähty.

Ruotsin joukkueessa pelasi kolme naisten maailmanmestaria viime vuoden MM-kisoista. Suomen joukkueessa oli peräti kymmenen hopeamitalistia samoista kisoista. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelija Karoliina Kujala teki loppuottelussa kolme maalia ja koko turnauksessa yhdeksän ollen Suomen tehokkain.

Opiskelijoiden MM-pronssin vei Sveitsi, joten mitalijärjestys oli täsmälleen sama kuin naisten MM-kisoissa 2013.

Miesten pronssikamppailu alkoi Suomen kannalta heikosti, sillä Tsekki karkasi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana jo 3-0 -johtoon. Vielä ottelun puolivälissä tilanne oli Tsekin hyväksi 5-3, mutta toisen erän jälkimmäisen puoliskon kolme maalia käänsivät ottelun Suomelle. Parhaan pelaajan palkinnon pokkasi Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Happeen Petteri Kääriäinen, joka iski kaksi maalia ja syötti Janne Hoikkasen tekemän voittomaalin. Miesten loppuottelussa Ruotsi löi Sveitsi.

Seuraavan kerran opiskelijoiden salibandyn maailmanmestaruuksista pelataan vuonna 2016, jolloin kisat järjestetään Portugalissa.

Naisten loppuottelun kuvagalleria.
Miesten pronssiottelun kuvagalleria.

Turnauksen nettilähetykset ovat osoitteessa:
Halli 1: http://new.livestream.com/accounts/1681346/events/3100162

Halli 2: http://new.livestream.com/accounts/1681346/events/3112751

Miesten turnauksen osallistujamaat
A-lohko: Japani, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki, Suomi
B-lohko: Kiina, Singapore, Malesia, Venäjä, Etelä-Korea

Suomen miesten ottelut alkusarjassa (Suomen aikaa)
ke 18.6. 6:30 Suomi – Japani 22-3
to 19.6. 9:00 Tshekki – Suomi 5-8   
pe 20.6. 6:30 Sveitsi – Suomi 4-7
pe 20.6. 14:00 Suomi – Ruotsi 1-8

Jatkopelit
la 21.6. 04:00 puolivälierä 1: Sveitsi – Venäjä 18-2 
la 21.6. 04:00 puolivälierä 2: Tshekki – Japani 17-1 
la 21.6. 06:30 sijat 7-8: Korea – Singapore 1-8
la 21.6. 06:30 sijat 9-10: Malesia – Kiina 20-1
la 21.6. 09:00 sijat 5-6: Venäjä – Japani 7-1

Välierät
la 21.6. 14:00 välierä 1: Ruotsi – Tshekki 5-4 ja.
la 21.6. 14:00 välierä 2:  Suomi – Sveitsi 2-4

Mitalipelit
su 22.6. 05:00 pronssiottelu: Tshekki – Suomi  6-7 
su 22.6. 11:00 MM-loppuottelu: Ruotsi – Sveitsi 6-2

Naisten turnauksen osallistujamaat
A-lohko: Ruotsi, Suomi, Sveitsi
B-lohko: Singapore, Japani, Malesia

Suomen naisten ottelut alkusarjassa (Suomen aikaa)
to 19.6. 11:30 Ruotsi – Suomi 7-2
pe 20.6. 9:00 Suomi – Sveitsi 8-0

Jatkopelit
la 21.6. 09:00 sijat 5-6: Japani – Malesia 8-5
la 21.6. 11:30 välierä 1: Ruotsi – Singapore 23-0 
la 21.6. 11:30 välierä 2: Suomi – Sveitsi 11-0

Mitalipelit
su 22.6. 05:00 pronssiottelu: Singapore – Sveitsi 0-7   
su 22.6. 08:00 MM-loppuottelu: Ruotsi – Suomi 8-7 rl.

Viralliset turnaussivut

IFF:n turnaussivut

MM-kisat Facebookissa

Kuva: WUFC

Kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n alaisia opiskelijoiden MM-kilpailuja järjestetään joka toinen vuosi lajeissa, jotka eivät kuulu universiadien vakituiseen lajiohjelmaan. Vuonna 2014 opiskelijoiden maailmanmestaruuksista kamppaillaan 29 lajissa. Osallistumisoikeus opiskelijoiden MM-kisoihin on 17-28-vuotiailla korkeakouluopiskelijoilla tai kisoja edeltävänä vuonna valmistuneilla. Suomalaisurheilijoiden osallistumisesta opiskelijoiden MM-kisoihin vastaa Opiskelijoiden Liikuntaliitto yhdessä asianosaisen lajiliiton kanssa.

Jaa artikkeli