Janne Lamminen on johtamassa Classicia kohti kolmatta perättäistä Superfinaalia.
Hallitseva mestari Classic on hävinnyt viimeksi varsinaisella peliajalla viime vuoden puolivälierissä juuri välierävastustajaansa Indiansia vastaan. Jo liki 15 vuotta liigaa tahkonnut kippari Janne Lamminen odottaa Indiansin laittavan tamperelaiset lujille.
Aikaloikka kauteen 2003-2004: Tampereen Gunnersin paidassa viilettää tuttuja nimiä, kuten Saveniukset Janne ja Jarkko, Vesa Punkari, Vesa-Matti Virtanen, Tero Karppanen, Juuso Kiviharju, Lasse Salminen ja sisäisen pistepörssin voittava Lassi Vänttinen. Vain muutamaa vuotta aiemmin salibandyn 15-vuotiaana jääkiekon ja jalkapallon jälkeen aloittanut Janne Lamminen käy nuuskimassa liigan ilmapiiriä seitsemän ottelun verran.
Kun Lammista pyytää muistelemaan, minkälaista touhu tuolloin oli nykypeliin verrattuna, juuri muuta yhteistä ei löydy kuin Vänttisen yhä jatkuva pistetehtailu ja viidellä viittä vastaan pelaaminen.
– Se oli sellaista, että viittä vaille tultiin treeneihin kentän laidalle, vedettiin kamat päälle, treenattiin tunti ja lähdettiin kotiin. Ihan järisyttävä muutos on tapahtunut kaikessa, ja jos silloin syöteltiin kaarimuodostelmassa ilman, että kukaan juuri liikkui, nykyään seisovilla pelaajilla ei enää tässä sarjassa tee mitään. Se on sinänsä jännä, kun Ruotsissa sitä seisoskelua kuitenkin edelleen on, pois lukien maajoukkue, jossa homma muuttuu ihan täysin.
Jos “Liekki” pääsisi nykytiedoillaan antamaan vinkkejä nuorelle itselleen, ne liittyisivät kärsivällisyyteen ja kehonhuoltoon.
– Varmaan olisi hyvä muistuttaa, ettei kannata yrittää olla jotain muuta kuin mitä on, vaan tehdä niitä juttuja, joissa on hyvä. Ikinä ei voi korostaa liikaa kehonhuoltoa ja tuollaista ylläpitävää treenaamista, ja vielä 8-10 vuotta taaksepäin sitä ajatteli, että eihän tässä nyt nuorena mitään tapahdu. Mitään ei tullut tehtyä omalla ajalla. Nyt jos ei tekisi mitään oheista, hyvä kun pystyisi kävelemään. Silloisella tyylillä nykyään kukaan ei voisi pelata yli kymmentä vuotta.
Yli 300 liigaottelua myöhemmin Lamminen on 32-vuotias maailmanmestari ja kaksinkertainen Suomen mestari, joka on pelannut 70 maaottelua. Tammerkoskessa on ehtinyt virrata paljon vettä, ja Lammisesta on kehittynyt vuosien varrella maailmanluokan puolustaja kaikilla mittareilla. Seitsemällä kaudellaan Classicissa teräsmieheltä on jäänyt väliin vain yksi ottelu, ja tällä kaudella syntyi myös uusi maali- ja piste-ennätys 15+13. Kokemus on marinoinut ja viilannut tekemistä kaukalossa oikeaan suuntaan.
– En nyt ehkä mikään ikäloppu ole vielä, mutta tiettyä rauhallisuutta on tullut lisää. Joka paikassa ei tarvitse olla ensimmäisenä ja mennä miljoonaa koko ajan. Tuen edelleen paljon hyökkäyksiä, ja ajoitukset sekä maltti niissä on kasvanut viime vuosina. Se täytyy toki myös muistaa, että meillä on paljon huippuäijiä pelaamassa, ja sieltä siivestä tai takatolpalta on helppo puttailla sisään. Nuorempana pisteet merkkasivat ehkä jotain, mutta nykypäivänä plusmiinuslukema kiinnostaa enemmän.
Pudotuspeleihin syttyminen on aina ollut helppoa. Kahtena edellisenä mestaruuskeväänä Lamminen on takonut yhteensä 23 tehopistettä, ja liekki on palanut isosti joka puolella kaukaloa.
– Ei tässä tarvitse hirveästi itseään nipistellä, että saa moodin päälle. Runkosarjaa pelataan puoli vuotta, ja nämä pelit ovat kuukaudessa ohi. Jos näihin peleihin ei pysty syttymään, en tiedä pelaako oikeaa lajia.
Kesken kauden kapteeniksi
Classicin hirmukaudesta on jo melkein kaikki sanottu. Joukkue hävisi syyskuussa Oilersille jatkoajalla, mutta muutoin tili on ollut pelkkää historiallista voittokulkua, vaikka välillä esitykset ovatkin olleet hieman nuhjuisia. Kesken kauden Jussi Pihalta kapteeninnauhan saanut Lamminen myöntää, että jokunen tappio olisi saattanut tehdä ihan hyvääkin.
– Tuloksia tietysti katsotaan aina, mutta siellä tulosten takana on ollut paljon tiukkojakin pelejä. Ehkä olisi ollut hyväkin asia hävitä joku peli, sillä se kuitenkin aina vähän herättelee.
Ryhmä on hyvin valmennettu joukko ammattimaisesti lajiin suhtautuvia urheilijoita, mutta inhimillistä on, että joskus fokusta on vaikeaa pitää koko aikaa olennaisessa. Loppuun asti täysillä vetäminen on kuitenkin niin joukkuekavereiden kuin vastustajienkin kunnioittamista.
– On se varmasti jengissä kuin jengissä ja lajissa kuin lajissa haasteena, että tammikuun torstaisena iltana ei välttämättä ole se paras moodi päällä. Joskus pelit ovat tuntuneet ratkeavan hyvissä ajoin, mutta niinäkin iltoina pitäisi aina saada kaikki rippeet irti ja tehdä se täysillä, mitä on tekemässä. Sitä on korostettu, että hauskaa saa ja pitää olla, ja parhaat treenitkin tulevat silloin, kun vedetään huumorilla, mutta sata lasissa.
Kapteeniksi siirtyminen ei ole tuonut suuria muutoksia. Tuomareille täytyy tosin jutella nätimmin.
– Tunteet täytyy osata pitää kurissa siihen suuntaan paremmin, kun nyt on periaatteessa ainoana oikeus keskustella. Ei se nauha muuten ole muuttanut mitään, ja olen muutenkin sellainen esimerkilläni johtaja. “Jude” (Piha) häärää siinä taustalla edelleen kuitenkin ja “Lese” (Krister Savonen) säestää siinä sitten vielä myös omalla nuoren miehen huumorillaan. Hyvä kombinaatio se on.
Poikkeuksellisesti ruudun ääressä
Seuraavana Lamminen lähtee johtamaan esimerkillään joukkuettaan välieräsarjaan Indiansia vastaan. Myös puolivälierissä Petteri Nykyn joukot kohtasivat espoolaisjoukkueen, kun Oilers joutui väistymään kesälomalle suoraan neljässä ottelussa. Lammisen mukaan öljymiehet ansaitsevat taistelustaan hatunnoston.
– Jos mietitään sitä peliä, mitä he joulun jälkeen esittivät, tässä oli paljon parannusta. Emme ehkä pitkässä juoksussa päässeet aivan sinne, mitä meiltä on totuttu näkemään, mutta hyvää oli se, että sarja meni suoraan neljässä pelissä. Jotkut joukkueet ovat olleet meille jostain syystä hankalia, ja Oilers kuuluu niihin. Pudotuspeleissä ei tosin tarvitse aina ollakaan niin hienoa peliä, vaan ainoastaan voitot merkkaavat.
Sarja katkesi jo toissa viikon perjantaina, ja välieräavausta saatiin odotella Tampereella jo pitkä tovi. Löysäilemään ei kuitenkaan ole ryhdytty.
– Aika kova viikko vedettiin pohjalle, eikä Nykyn ja (Samu) Kuitusen tyyli ole muutenkaan mikään kovin säästelevä. Pelien välissä ja lähempänä sarjan alkua treenaaminen on sitten vähän huoltavampaa ja yksilöllisempää, mutta kun on tottunut vetämään aina aika kovaa, en tiedä onko järkeä vetään mitään treenejä puolivaloilla. Siinä pysyy kroppakin paremmin hereillä.
Lamminen ei tunnustaudu sählyhiireksi, joka juuri seuraisi muita pelejä, mutta tällä kertaa välierien alkuun oli liikaa aikaa.
– En oikein ehdi eikä kiinnosta seurata muita pelejä, mutta nyt tein poikkeuksen, sillä halusin vähän lisää sählyä elämään.
Yksi toissa vuoden maailmanmestarin seuraamista otteluista oli EräViikinkien ja Indiansin välinen seitsemäs puolivälierä, josta kuoriutui Classicille välierävastustajaksi Westendin ylpeys. Parivaljakko on toisilleen tuttu, sillä ryhmät kohtasivat myös keväinä 2014 ja 2017.
– Sen seiskapelin nähneenä aika kova voitontahto siellä pojilla on. Ryhmä on aika nuori ja ehkä jonkinlaisessa vedenjakajapisteessä, kun liigaa on tahkottu se viisi kautta. Sinänsä joukkue on mielenkiintoinen, että vaihtuvuutta ei juuri ole ollut ja he ovat päässeet vetämään samalla nipulla ja tuntuu, että jopa samoilla kentällisillä pitkään. Heillä on taitoa ja maalintekovoimaa, vaikkei mitään yksittäisiä väriläiskiä hirveästi olekaan. Se on kurinalainen joukkue omaan päähän, ja meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä. Se on välillä meinannut kostautua, kun halu hyökätä johtoasemassa on ollut niin kova.
Classicin pelit ovat perinteisesti keränneet hyviä yleisömääriä, mutta puolivälierissä Tampere Areenan lehterit ammottivat vielä tyhjyyttään. Kolmanteen puolivälierään saapui vain 300 katsojaa. Lamminen tiedostaa, että jatkuvassa voittamisessa on yleisön kannalta omat haasteensa, mutta toivoo tukea välierävaiheessa.
– Toivottavasti saadaan enemmän yleisöä, sillä ainahan sitä odottaisi, että halli on täynnä. Kävin katsomassa A-junnujen ratkaisevan välierän, ja siellä oli hallissa ahdasta ja molemmilla omat fanit paikalla. Voihan se olla, että ihmiset ajattelee sinisilmäisesti pelien olevan varmoja meidän voittoja, mutta kyllä siitä yleisöstä aina voimaa saa, ovat ne sitten koti- tai vierasfaneja.
Prahaa kohti
Vaikka kokemusta on karttunut ja menestystä on tullut, mies ei koe olevansa vielä kylläinen. Joukkueena menestyminen on kuin huumetta, jota ei voi saada kylliksi.
– Isoin syy jatkaa edelleen on se, että tämä on aika siisti laji. Haluan olla sellaisena viestinviejänä näyttämässä omalla tekemisellä, miten tätä lajia voi pelata puhtaasti kovaa ja miten puheet jostain neitilajista voi unohtaa. Lisäksi joukkueena on aina siistiä voittaa, ja ne ilmeet voittojen hetkillä tuovat hymyn itsellekin huulille. Lisäksi siihen kylkeen tulevat vielä henkilökohtaiset onnistumiset, kun joku saa sen kiiman pisteiden tekemisestä ja joku taas peittopelistä. Se on hienoa seurattavaa.
Lamminen tekee salibandyn ohella päivätöitä Keskon varastolla, ja työnantaja ansaitsee miehen mukaan isot kiitokset joustavuudesta. Se, miten pitkään ura vielä kohta päättyvän kauden jälkeen jatkuu, on arvoitus.
– Tietysti en voi sanoa, ettenkö olisi miettinyt tätä kautta pidemmälle. Lähtökohta on aina se, että pysyy kunnossa ja pelit jatkuvat niin pitkään. Prahan MM-kisat on seuraava tavoite, ja ensi kausi vielä pelataan ainakin. Pitää sitten vielä katsoa, haluaako lähteä ulkomaille ja tiettyhän kotikisat kiinnostavat aina. En voi kuitenkaan sanoa, että saletisti vielä 2020 pelaisin. Edellisissä kisoissa 2010 oli niin huikea meininki, että kyllä sellaisen haluaisi vielä päästä kokemaan.
Salibandykevään päättävän EFT-turnauksen jälkeen Lamminen on suuntaamassa tyttöystävän ja kavereiden kanssa perinteiselle kaudennollausreissulleen tällä kertaa Yhdysvaltoihin, mutta sitä ennen on vielä edessä kauden huipennus. Classic on viiden voiton päässä kolmannesta perättäisestä SM-tittelistä, ja taistelu menolipusta Superfinaaliin käynnistyy tiistaina. Välieräjoukkueista tamperelaiset ovat ainoita, joilla on Superfinaalista jo rutiinia.
Edelliset kokemukset Hartwall Arenan valoista ovat lämpimiä: kaksi visiittiä, kaksi kertaa kannun kanssa saunomaan.
– Pakko sanoa, että hyvä tapahtumahan se on, kun on kahdesti voitettu se. On aina hienoa päästä ison yleisön eteen pelaamaan, ja se on sellainen unelmien täyttymys monille. Kaikki osaavat valmistautua siihen, ja siellä pitää pystyä toteuttamaan omaa juttua eikä mitään hokkuspokkustemppuja. Me emme kuitenkaan ole vielä siellä, vaan nyt lähdetään hakemaan ensimmäistä täplää ensimmäisestä välierästä ja sen jälkeen katsotaan, tarvitseeko viilata seuraavaan peliin jotain.
Teksti: Henri Pitkänen
Kuvat: Juhani Järvenpää ja Anssi Koskinen