Maajoukkueen kapteeni Urheilugaalan kautta Cup-finaaliin

Nina Rantala viimeistelee kuntonsa TEHO Sport Suomen Cupin finaaliin kutsuvieraana Urheilugaalassa.

Nina Rantala haluaa yhdessä Tampereen Classicin kanssa nostaa TEHO Sport Suomen Cupin pokaalia kotiyleisön edessä. Kapteenin valmistautuminen finaaliin on kuitenkin hieman erilainen.

Reilu kuukausi sitten Nina Rantala oli seitsemän muun Classicin pelaajan tapaan matkalla Slovakiasta Suomeen. Naisten maajoukkue koki jälleen kirvelevän tappion MM-finaalissa Ruotsia vastaan.

Kaiken lisäksi paluumatka Suomeen venyi parilla lisäpäivällä Euroopan lentokentät yllättäneen lumimyrskyn vuoksi. Rantalan mukaan kuukauden takaiset tapahtumat muistuttavat edelleen takaraivossa.

– Takki oli kisojen jälkeen niin tyhjä, ettei sitä pysty edes kuvailemaan. Joulutauko tuli hyvään saumaan. Sen aikana sai kerättyä kasettia ja ladattua akkuja. Nyt on enemmän virtaa tehdä asioita oman seuran mukana, Rantala kertoo.

– Ei se finaalitappion pettymys ole kuitenkaan vielä täysin unohtunut. Tuskin se koskaan unohtuukaan, hän jatkaa.

Joukkue ja pelaajat käsittelivät aihetta vielä Slovakiasta palattuaan, mutta arki lähti jälleen rullaamaan kohti seuraavaa liigapeliä.

– Se kuuluu urheilijan arkeen, että pettymyksiä pitää nollata.

Hallitseva Suomen mestari Classic on hallinnut Salibandyliigassa myös kuluvalla kaudella. Yhdeksän ottelun jälkeen tasapeli- ja tappiosarake näyttävät edelleen nollaa. Syksyyn on kuitenkin mahtunut tiukkoja vääntöjä – ehkä jopa tiukempia kuin vielä vuosi sitten.

– On ollut tosi monta tasaista peliä tällä kaudella, eikä yhteenkään pysty missään nimessä takki auki lähtemään. Joukkueen tekeminen on ollut hyvää harjoituksissa, ja näen yhdeksi suurimmista syistä menestykselle sen, että puolustus- ja maalivahtipeli ovat onnistuneet, Rantala kehuu.

Hartwall Areenan pukuloisteeseen

Myös TEHO Sport Suomen Cupissa tamperelaiset kulkivat voitosta voittoon. Liigankin pistepörssin kärjessä oleva Rantala iski kolmessa ottelussa tehopisteet 6+5=11. Ne oikeuttavat myös Cupin pörssissä piikkipaikkaan.

FBC Loisto kaatui Classicin käsittelyssä 7–3. Puolivälierissä PSS:ää vastaan numerot olivat kaikkein tiukimmat, kun tulostaululla paloi 6–4-tulos ”Familyn” hyväksi.

Rantala huomauttaa, että myös välieräpelissä Kooveeta vastaan sai vääntää tosissaan, vaikka numerot repsahtivat lopussa 10–2:een. Viime kaudella Classicin Cup-taival päättyi välierissä tappioon TPS:aa vastaan.

– Ihan hyvä fiilis on jäänyt varsinkin, kun viime vuonna tuli pettymys välierissä. Sekä PSS:aa että Kooveeta vastaan oli tiukat pelit, joten hommia on saatu tehdä.

20. tammikuuta Tampere Areenalla pelattavassa finaalissa vastaan asettuu viime kauden liigafinalisti, tällä hetkellä toisena majaileva SB-Pro.

Siihen otteluun Rantala pääsee valmistautumaan hieman erilaisella tavalla. 18. tammikuuta Hartwall Areenalla järjestetään perinteinen Urheilugaala, jonne naisten maajoukkueen kapteeni Rantala ja päävalmentaja Lasse Kurronen saivat kutsun.

Kyseessä on ainutlaatuinen kokemus Classic-tähdelle.

– Se oli aika uskomaton tunne, kun kutsu tuli. Ajattelin, että tuliko se nyt oikeasti minulle. Tosi hienoa päästä Lassen kanssa edustamaan naisten maajoukkuetta sellaiseen tapahtumaan, Rantala hehkuttaa.

Torstain harjoitukset jäävät juhlallisuuksien vuoksi väliin.

– Onneksi on vielä perjantai aikaa treenata ennen finaalia, Rantala naurahtaa.

Tulevana viikonloppuna Classic ja SB-Pro pääsevät jo etuajassa mittaamaan paremmuutta, kun panoksena ovat sarjapisteet. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Salibandyliigan avauskierroksella Classicin 8–7-voittoon.

– Onhan se aika mielenkiintoinen tilanne kohdata sama joukkue ensin runkosarjassa. Siellä on kuitenkin tuttu joukkue vastassa, ja voitto vaatii onnistumisen. Prolla on mennyt kausi tosi hyvin tähän mennessä.

Rantala vastaa päättäväisesti kysyttäessä, minkälaisen Classicin hän haluaa nähdä Suomen Cupin finaalissa tamperelaisyleisön edessä.

– Tasapainoisen ja rennon. Mailaa ei tarvitse turhaan puristaa, vaikka meillä on sellaisia pelaajia, jotka eivät ole Cupin finaalissa aiemmin pelanneet. Pitää olla rohkeita pallon kanssa ja muistaa pelata oman pään kautta. Kotiyleisöstä otetaan sitten vielä se viimeinen tarvittava tuki.

Teksti: Anssi Karjalainen
Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli