Maailmanmestareita ja milleniumilaisia - tässä tulee Suomen U19-maajoukkue Sveitsin EFT-turnaukseen

Monella tapaa uudistunut Suomen alle 19-vuotiaiden poikamaajoukkue palaa tositoimiin marraskuun alkupäivinä Sveitsin Kirchbergissä pelattavassa EuroFloorball Tour -turnauksessa.

Edellinen U19-ikäluokan otatus nähtiin keväällä, tarkemmin 7. toukokuuta. Tuolloin Suomen U19-maajoukkue juhli maailmanmestaruutta kaadettuaan MM-loppuottelussa Ruotsin luvuin 7-4.

Atte Juuti sai päävalmentajan tehtävän kaksinkertaiselta MM-kultavalmentaja Heikki Luukkoselta MM-turnauksen jälkeen. Juuti kuului Luukkosen vetämään U19-poikien valmennustiimiin ja sitä ennen hän toimi U19-poikien maajoukkueessa valmentajana vuosina 2003-2005.  Tällä kertaa hän on ensimmäistä kertaa päävalmentajana. Uusia valmentajia maajoukkuetasolla ovat Stefan Korhonen ja Janne Krankka.

Samalla käynnistyi 2000-luvulla päivänvalon nähneiden pelaajien tarkkailu, sillä seuraavassa MM-turnauksessa keväällä 2019 Kanadan Halifaxissa tulessa ovat 2000- ja 2001-syntyneet pelaajat.

Nyt valitussa EFT-joukkueessa on mukana yksitoista 2000-syntynyttä ja kaksitoista 1999-syntynyttä pelaajaa, joista seitsemän kuului kevään MM-kultajoukkueeseen.

– Ysiyseille EFT-turnaus on viimeinen tässä ikäluokassa. He ovat ikään kuin siirtämässä kapulaa ja kertomassa tarinaa nuoremmille. Sveitsin-turnauksessa 2000-lukulaiset saavat ensikosketuksen ja tasonmittauksen kansainvälisiin peleihin, luonnehtii päävalmentaja Atte Juuti.

– Innolla ja mielenkiinnolla tässä itse kukin, myös uusi valmennus, odottaa EFT-turnausta, etenkin kun kansainvälisiä pelejä ei ole hirveän usein. Niitä pelejä varten tässä kuitenkin työtä tehdään.

Pelaajatarkkailua on päävalmentajan mukaan tehty kesästä lähtien.
– B-nuorten SM-sarjakarsinnat olivat tiiviissä seurannassa ja alkukaudesta seurattu nuoret pärjäävät aikuisten sarjapeleissä. Muutama uusi 1999-syntynyt ”löydettiin” vielä mukaan. Iso merkitys EFT-joukkueen valinnassa oli syyskuun maajoukkueleirillä annetuilla näytöillä, Juuti kertoo.   

Viiden kuukauden tauon jälkeen Sveitsin EFT-turnauksessa vastassa on tuttu kolmikko. Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki. Alkavan projektin mukaisesti tässä vaiheessa tavoitteet ovat erilaiset kuin tuonnempana.
– Aina halutaan pärjätä ja hyvää tulosta saada aikaan kun Suomen maajoukkue pelaa. Tässä kohdin valmennus näkee tärkeänä 2000-syntyneiden tuomisen kansainvälisiin peleihin ja tason mittauksen.

U19-pojat kokoontuvat tiistaina 31.10. valmistavalle leirille Eerikkilän Urheilukeskukseen. Ennen Sveitsiin lähtöä luvassa on kolme lajiharjoitusta. Suomi aloittaa EFT-turnauksen torstaina 2.11., kun vastaan asettuu Tshekki. Perjantain vastus on Ruotsi ja lauantaina Sveitsi. Samassa yhteydessä myös miehet pelaavat oman EFT-turnauksensa.

Lähetykset
Turnausjärjestäjän mukaan swissunihockey.tv lähettää kaikki EFT-ottelut kanavallaan.

Arkistokuva (MM2017-finaali Suomi-Ruotsi): Mika Hilska.

EFT-ottelut

Torstai 2.11.
18:00 Suomi – Tshekki (PU19)
21:00 Suomi- Tshekki (miehet)

Perjantai 3.11.
12:00 Ruotsi – Suomi (PU19)
15:00 Sveitsi – Tshekki (PU19)
18:00 Ruotsi – Suomi (miehet)
21:00 Sveitsi – Tshekki (miehet)

Lauantai 4.11.
11:00 Ruotsi – Tshekki (PU19)
14:00 Ruotsi – Tshekki (miehet)
17:00 Sveitsi – Suomi (PU19)
20:00 Sveitsi – Suomi (miehet)

Sunnuntai 5.11.
11:00 Sveitsi – Ruotsi (PU19)
16:00 Sveitsi – Ruotsi (miehet)

Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue
EuroFloorball Tour 2.-5.11.2017
Kirchberg, Sveitsi (FIN, SWE, SUI, CZE)

Maalivahdit            
Oskari Fälden 2000 0 0 0 0 TPS
Olli Kuisma 1999 9 0 0 0 TPS
Nemo Sipilä 2000 0 0 0 0 Esport Oilers
             
Puolustajat            
Eemeli Akola 1999 12 2 1 3 Classic
Samuli Huppunen 2000 0 0 0 0 NST
Otto Kurronen 2000 0 0 0 0 OLS
Eetu Manninen 2000 0 0 0 0 Esport Oilers
Jere Mattila 2000 1 0 0 0 Nokian KrP
Joni Puolakka 1999 0 0 0 0 LASB
Oskari Savolainen 1999 6 1 0 1 EräViikingit
Niko Uurtio 1999 0 0 0 0 SB Welhot
             
Hyökkääjät            
Aaro Helin 1999 9 9 2 11 Classic
Kim Hyrkkönen 2000 0 0 0 0 Koovee
Jasper Juuti 2000 0 0 0 0 TPS
Justus Kainulainen 1999 14 19 11 30 LASB
Juuso Kekki 1999 0 0 0 0 NST
Joonatan Kovanen 1999 10 7 5 12 NST
Lauri Laine 1999 0 0 0 0 EräViikingit
Aaro Ollikainen 2000 0 0 0 0 FBT Karhut
Joona Rantala 1999 13 10 14 24 Classic
Toni Rintala 1999 10 6 2 8 Esport Oilers
Markus Salmi 2000 0 0 0 0 EräViikingit
Joona Valkama 2000 0 0 0 0 Koovee

Atte Juuti, päävalmentaja
Tony Bäcksbacka, valmentaja
Stefan Korhonen, valmentaja
Janne Krankka, valmentaja
Katriina Toivonen, fysio/huolto
Marko Kinnunen, fysio
Timo Lindqvist, joukkueenjohtaja

Jaa artikkeli