Henri Johansson paranteli liigaennätyksiä Nokian ja Welhojen maaliorgioissa

Henri Johansson laukoi liigahistorian nopeimmat neljä maalia ja nousi vuorostaan kaikkien aikojen pisteykköseksi.

Salibandyliigassa pelattiin keskiviikkona vain yksi ottelu, mutta maaleja mätkittiin kahden edestä Nokian KrP:n kaataessa kotonaan SB Welhot 14-10. Illan hahmoksi nousi Nokian hyökkääjä Henri Johansson rikkomalla taas liigaennätyksiä.

Tänään tehot 4+2 koonnut Henri Johansson laukoi liigahistorian nopeimmat neljä maalia, kun pelikello ehti raksuttaa hänen ensimmäisestä osumastaan neljänteen vain kolme minuuttia ja 39 sekuntia. Johanssonin ensimmäinen tasoitti toisen erän lopulla lukemiksi 7-7, ja toinen vei isännät kolmannen alussa jo 11-7-johtoon.

Entinen ennätys oli SPV:n Ville Kuuselalla lokakuulta 2015.

Samalla Henri Johansson nousi vuorostaan Mikko Kohosen ohi Salibandyliigan kaikkien aikojen pistekärjeksi. Johanssonilla on pisteitä nyt 818 (476+342) ja Kohosella 816 (529+287).

Tapahtumia illan ottelussa riitti, kun Welhot nousi toisessa erässä kahden maalin tappioasemasta 7-5-johtoon, jonka Nokia kuitenkin ehti vielä samassa erässä kääntää 9-7-etumatkaksi. Kelpo liekeissä leimusi koko KrP:n ykkösketju, kun Henri Johanssonin rinnalle Joni Henttonen herkutteli tehot 4+1 ja Jere Oksanen 1+3.

Kuten numeroista voi haistella, vaihtoivat molemmat joukkueet tänään maalivahtia. Nokian tolppien välissä Santtu Pohjonen teki tilaa Antti Kortetmaalle Welhojen 5-5-tasoituksen jälkeen, ja Welhojen luukulla Kosti Jolkkonen korvasi Petri Leschin Henri Johanssonin lauottua lukemiksi 11-7.

Sarjakärki Classicilla on nyt viiden pisteen etumatka kakkoseksi nousseeseen Nokian KrP:hen.

Salibandyliiga jatkuu perjantaina otteluilla Happee – Koovee ja Oilers – EräViikingit.

Arkistokuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli