Kausi-info 2018-2019

Viimeksi päivitetty 30.4.2018 11:27

Kausi-info 2018-19 on perinteinen tietopaketti uuteen pelikauteen. Info julkaistaan aikaisempien kausien tapaan online-versiona ja kevyenä pdf-versiona. Sarjaan ilmoittaminen kaudelle 2018-19 alkaa pääsarjojen, naisten I div. ja miesten II div. osalta 1.5., muissa sarjoissa porrastetusti näiden jälkeen.


Kausi 2018-19 on salibandyn 33. kilpailukausi. Eri sarjoihin osallistuu noin 3000 joukkuetta ja kasvu on  voimakkainta nuoremmissa juniori-ikäluokissa.

Toiminnan kasvu edellyttää reagointia monien tahojen kohdalla. Seurojen käytettävissä olevien olosuhteiden tulee vastata tarpeita, erotuomareiden määrää tulee kasvattaa, seurojen toiminnan organisoinnin kehittymistä on kyettävä tukemaan ja Salibandyliiton omien toimien tulee vastata entistä paremmin sarjatoiminnan haasteisiin. Sähköisten järjestelmien ylläpito ja kehittäminen ovat olennaisen tärkeitä osa-alueita kilpailutoiminnan organisoinnissa. 

Turnausmuotoisissa sarjoissa on kokeiltu onnistuneesti kahden edellisen kauden aikana sähköistä tulospalvelua jokaisella alueella. Toimitsijoiden opastamisen helpottamiseksi sähköisen tulospalvelun koulutus siirtyy verkko-oppimisympäristöön ja koulutus on mahdollista käydä ajasta ja/tai paikasta riippumatta, kunhan käytössä on tietokone ja internet-yhteys. Kaudelle 2018-19 turnausmuotoisia sarjoja tulee lisää sähköisen tulospalvelun pariin. Aluevastaavat tiedottavat näistä sarjoista osallistuvia joukkueita kesän aikana.

Tässä kausi-infossa on olennaisen tärkeää tietoa kauden 2018-19 sarjoista. Tutustukaa materiaaleihin huolellisesti.

Mukavaa kauden odotusta!

Ari Vehniäinen
kilpailupäällikkö

Kausi-info 2018-2019 kevyt pdf-versio
CraftDecensEerikkiläFixusLIDLOsuuspankkiSector AlarmSMTSokos HotelsSubwayTeho sportTuplaUnihocVeikkausViking LineVW-HyötyautotXZ

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.